torstai 19. joulukuuta 2013

Luukku 19. avautui kulttuuriareena Glorian kunniaksi

Helsingin kulttuuriareena Glorian kotisivuilla lukee sana yksityistilaisuus. Aika kova juttu, koko U6 viettää p. Unohdin tietenkin ottaa kuvia ulko-ovesta ja koristeluista, oli ihan kivannäköistä glögimaljoineen ja muine joulukoristeluineen.

Aikaisemmin olin käynyt Gloriassa keikoilla ja nyt oli outoa olla keskellä kirkasta päivää kädessä alkoholitonta juomaa. Nyt luvassa oli tietysti myös musiikkiesityksiä sekä ruokailu ja merkittävien henkilöiden palkitseminen.

Tilaisuus alkoi ruokailulla. Ruoka ei olisi maittanut siihen (n. klo 10 aamupäivästä) aikaan, mutta pakkohan se oli syödä jotain lounaaksi. Tarjolla oli todella hyvää ruokaa. Maistelin maukasta tofujuuresvuokaa, rosollia ja perunalaatikkoa. Kehuin henkilökunnalle ruokaa, joka oli kuulemma valmistettu heidän oassa keittiössään. Tofun seassa oli öljyä ja juurekset rouskuivat kivasti, eli ei siis kuivaa mautonta ruokaa, kuten monet maistamani vastaavat tofuruoat (puhumattakaan jos olisimme mussuttaneet Palmian ruokaa :D).

Apetta!
 
Musiikkiesityksiä oli tosiaan, pidin ranskankielisistä esityksistä, jossa tulkittiin mm. Edith Piafia

Iltapäivällä yhden jälkeen homman päätyttyä päädyin erään nyt jo entisen uusixlaisen kanssa vähän juttelemaan ja piipahtamaan kaupungilla, niin no lähinnä matkalla rautatieasemalle kumpikin. Joulutähti-kukka käsissä ajauduin Stockmannin kauniin jouluikkunan kautta tavaratalon sisälle hommaamaan lisää tavaraa. Akateemisen ja musiikkipuolen päätin säästää myöhemmäksi ja tuloksena oli ruokaostoksia ja muutama yleishyödyllinen tylsä tavara kuten säilytyspussit. Kurpitsansiemensämpylöitä, kanapestosalaattia ja erilaisia suklaita tarttui ruokapuolilta mukaan. Jonot olivat arvatekin valtavat. Päätin sitten vielä lähteä extempore-kuntoilemaankin, tosin aika kevyeen jumppaan eli ei mitään himotreeniä.

Huomenna on viimeinen työpäivä ennen ansaittua joulutaukoa. Sitten onkin aika stressailla, puuhailla kaikkea (esim. kädentaitoja!), nauttia joulusta, suunnitella tulevaa ja piipahtaa päiväristeilyllä Tallinnassa. Joulumieltä ei vielä toistaiseksi ole suuremmin, kämpän siivous on puolitiessään enkä ole saanut annettua hankittuja joululahjoja, mutta en jaksa stressata tällaisista asioista. Huomenna kaikki työkaverit saavat itse tekemäni joulukortit ja jotain pientä pähkinäpurtavaa. Rentoa menoa siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti