sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Laiskotellen lauantai ja sunnuntai

Jätin taas asioita hoitamatta ja käymättä läpi. Perjantain jälkeen hyvin nukuttu yö mutta laiskotteleva olo päätti, etten lähtisikään kauan odottamilleni pikkujouluille Bar Bäkkäriin. Näin teki henkilö, joka kävi aikanaan viisikin kertaa viikossa kyseisessä baarissa ja aina jonkun pienen yhtyeen keikalla juoden pari lonkeroa.

Jäi käymättä Uusixin joulubasaarissa ja Sinisen Verstaan, siis parin vuoden takaisen työpajan/työnantajan myyjäisissä. Päädyin kuitenkin ystävän kera tuhlailemaan rahaa Itikseen ja väsyneenä ruokakauppaan. Itiksessä ei Gigantissa ollut mitään sopivaa, Tigerissä oli pakettikortteja ja ihanat muffinsijoulukuusenpallot, joita en voinut vastustaa! Sitten ruokatuhlailuni sai pökköä pesäään kun oli käyttämättä alennuksia Ruohonjuuressa, joka oli palannut Itikseen. Yllättäen huomasin myös, että Punnitse & Säästä oli myös vieressä tullut uudelleen. Kumpikin vanha suosikkikauppani oli siellä! Se onnen tunne.

Vielä kun malttaisin ja haluaisin syödä sen kaiken herkun antaumuksella ja ilolla, mikä minulla ennen oli.

Iltamien sijaan tein jotain muuta ja päätin aloittaa jouluaskartelut. Askartelujen ohella iltaisin selailen nettiä, koska etsin yhä raivokkaasti sopivaa väliaikaista asuntoa Helsingistä, mikä ei ole tosiaankaan maailman helpoin asunto. Peukut pystyyn vielä jos löytyisi asunto, koska kaksi täydellsintä asuntoa eivät sitten onnistuneetkaan. En siis pääse asumaan Töölöön, mutta Hakaniemen sillan alle löytyypi tie?

Ja nyt ulkona sataa lunta! En ole erityisen talvea ihannoiva ihminen, valkea joulu on tietenkin ihana asia.


The Joulukalenterin luukku 15. on yksi parhaista jaksoista. Hölkyn kölkyn juomingit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti