sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Tällaista näin

On mukavaa, kun olen nukkunut hyvin ja herännyt tai ollut heräämättä kellon soittoon sopivaan aikaan, kuitenkin aikaisin aamulla, olen innostunut ja virkeä. Ja hullu: valmiina aamutreeneihin. Aamulla on kuitenkin aina sudennälkä, joten puurolle täytyy varata aika enkä tee mitään tyhjällä vatsalla. Kahvia en juo toivon mukaan liikaa, mutta aamiainen on aina saatava. Keittelen yleensä rauhassa puuron ja mitä muuta mieleni tekee, mutta kiireiden välttämiseksi puuron tykötarpeet varaan aina illalla valmiiksi ja siivoan pöydän, koska ahdistun epäsiisteydestä. Näin on kiva herätä aamiaspöytään.

Kivana päivänä eli vapaapäivänä aloitan yleensä aamiaisella, rytmitän sen niin, että parin tunnin päästä lähden salille ja/tai ryhmäliikuntaan. Treeneistä tultua ja itseään hieman rääkättyä ihana valmistaa hyvää lounasta, joskin sen tekemiseen menee aina turhan paljon aikaa treenien päättymisestä, koska haluan saada ravintoa hyvässä suhteessa.

Urheilla jos jaksat pysyt kunnossa
ja nukut hyvin
hoida lasku lähikauppaan
niin saat suuret alennukset
jokainen markka jonka maksat veroja
auttaa sinua myös
lukita muista ovet ja auto
kesällä yö on valoisa yö

Viiltävä tuuli käy aamuisin
kiiltävään porttiin ja koivuihin


Onneksi olen ollut paljon positiivisemmalla mielellä oikeasti kuin Zen Cafen Aamuisin -kappaleessa. Yhtyeen musiikki toimii kuitenkin erityisen hyvin aamuisin ja koska remontin aikana tietokone on sattuneesta syystä ruokapöytään ahdettuna, on musiikki kädenulottuvilla ja läsnä jopa ruokaillessa.

Joka tapauksessa muista enää parin päivän jälkeen tarkalleen kaikkia päiviä treeneistä ja ruokailuista, paitsi yleensä poikkeuksetta lauantain, jolloin treenaan aina aamulla sekä tiistaisin käyn illalla asahissa. Tässä kuitenkin hyviä reseptejä ja ruokaa!

Aamiainen: lempimysliä banaanilla ja jogurtilla
Yleensä aamutreeniä ennen syön kaurapuuroa, mutta nyt mieleni teki mysliä ja maustamatonta jogurttia. Lempimyslini Alaran Date with Cocoa olikin lopussa ja söin viimeisen erän tuota ihanaa mausteista kookos-banaani-taateli-pähkinä-mysliä sekä päällä vielä lempipähkinöitäni eli tiikeripähkinöitä. Pienin sekaan puolet isosta banaanista, koska myslimäärä oli jo tarpeeksi täyttävä. Loput banaanit otin sitten treenien jälkeen lisähiilarina. Join kahvin lisäksi Cocowellin kookosvettä, joka olisi kuulemma toiminut palautusjuomanakin.

Kävin salilla ylävartalo- ja keskivartalotreenin ja yllärinä päädyin kokeilemaan kiertoharjoittelua, joka on yhdistelmä vähän kaikkea. Salitreeni on kuitenkin aivan eri asia tässä suhteessa.

Ihanan ja virkeän olon sain ainakin. Otin mukaani puolet banaania ja Pro Feelin kaakaojuoman, johon olen ehkä turhan paljon ihastunut: ei ole niin "pro" kuin vaikka oikea herajuoma, mutta koska en treenaa tulostavoitteisesti, en ole mikään megahysterinen. Vinkkejä saan kyllä kuinka syön liian vähän ja saan proteiineja väärässä suhteessa, mutten itse ole toistaiseksi jaksanut välittää kommenteista, koska olen kuunnellut omaa kroppaani eniten.

Lounas: tonnikalariisiä
Tonnikala oli välillä ekologisista ja kyllästymissyistä inhokkilistallani, mutta kun kokeilin kerran salaattina Rainbow'n öljytonnikalaa, alkoi kyseinen proteiinipitoinen mättö maistumaan taas. Varsinkin maissilla maustettu mexican osoittautui hyväksi, ja nyt rakensin oman mexicana-riisiseoksen. Laitoin tosin mukaan enemmän aasialaistyyppisiä (Findusin spicy wok!) vihanneksia ja hieman pakastemaissia. Kun olin salilla, uuni keitti/haudutti täysjyväriisin samalla maukkaaksi. Sekaan pilkoin palan kesäkurpitsaa ja chilimausteseosta. Päälle ruoka sai vielä mukaan avokadoa, koska rakastan kala-avokado-yhdistelmää.

Välipalaksi olisin halunnut jotain hedelmäsalaattia ja rahkaa, mutta huomasin, että täytyy hoidella omia asioita ja tiskata tiskivuorta tämän remonttihässäkän keskellä, joten tein kiireisen hyvän ratkaisun: pari hedelmää (omena ja mandariini) sekä ihana Raw Bite -sarjan Vanilla Berries -patukka. Kyseinen patukka on ehkä maailman maistuvin kaikista välipalapatukoista, joita olen maistellut. Taatelin seassa on pähkinää, karpaloa ja rusinaa.

Päivällinen: persiljahirssiä ja kasvispyöryköitä!
Apetitin sivuilta löysin vinkin: kasvispyöryköitä. Ihastuin Apetitin kasvispyöryköihin ikihyviksi ja ovat valmispakasteena nopea, ravitseva ja herkullinen ruoka, mutta ole mielestäni huono eineseväs.

Tein reseptiin kuitenkin vähän muunnelmia, koska kaapissani ei ollut couscousia/bulguria, mutta jyväisää viljaa eli hirssiä kylläkin. Edellä mainitut ja kvinoa ovat mielestäni ihania kasvisruoan lisukkeita, ovat hyviä proteiinin- ja kuidunlähteitä ja pitävät kylläisenä, ainakin jos ovat täysjyvävaihtoehtoja.

Eli ruoka meni näin: keitin hirssin vedessä, jonka maustoin mausteilla joita keksin. Silppusin tuoretta persiljaa sekaan ja maustoin kastiketta vielä miedolla tomaattikastikkeella (Santa Marian tacokastike on oikeasti hyvää, sisältää valkosipulia ja sipulia eikä tarvitse nähdä kyyneleitä).

Lisäksi pilkoin porkkanaa ja kurkkua sekä hapankaalia. Apetit-ruokaehdotuksissa oli kasvispyöryköiden kanssa mainostettu tzatziki-kastike. Olen yleensä vähän roskaruokatyyliin napannut Estrellan Tzatziki-dipmixin mukaan ja sekoittanut sen kermaviiliin. Mielestäni hyvä ja maistuva kastike pyöryköille ja riisille.

Ilalla onkin sitten aikaa siivota ja siivota... no, oikeastaan olisi aika vihdoinkin askarrella, piirrellä tai lukea vihdoinkin kesken jäänyt Leo Tolstoin Anna Kareninan lukeminen. Illat luen yleensä lehtiä tai piirtelen jotain, kitaani upposi kyllä nopeasti pari palaa suklaatakin, teki niin mieli. Onneksi suklaa oli hyvää, CocoVin Superchoco gojia.

Itapalaksi maistui yksi rukiinen perunapiirakka ja vaikka olenkin jankuttanut itselleni paistopisteiden ja kaupan piirakoiden olevan niin pahasta, mutta kuka nyt ei voisi vastustaa tuoksuvaa piirakkaa? Kunhan ehdin käymään kotona, treenaan sitten karjalan-, peruna- ja porkkanapiirakoita oikealla reseptillä. Päällysteenä piirakalla on ikuinen rakauteni yhdistelmä: raejuustoa ja avokadoa.

Nyt aamulla heräsin ensimmäisen kerran kuuden aikaan ja muistan nähneeni koko ajan unta tuoremehusta ja teatterista.. sitten nukahdin taas ja heräsin vähän ennen puoli kahdeksaa, jolloin yleensä lauantaiaamuisin olen valmiina puuron ja kahvin kanssa miettimään aamutreenejä. Tulipahan nukuttua ainakin 10 tuntia eli minulle aika paljon. No, virkeä ja hyvä olo ainakin!

Aamiaiseksi keitin kaurapuuroa ja sekaan laitoin kuivattua inkivääriä, tiikeripähkinöitä ja . Kera viilipurkin ja kahvin facebookailin ja tsekkailin ihmisten statuksia perjantain humalatiloista (not my cup of tea anymore!).

Lounaaksi lohta uunibataatin ja -vihannesten kera
Lohi on yksinkertaisesti niin ihanaa, että sitä on saatava aina välillä mahdollisuuksien mukaan. Kokeilin S-Marketin vakuumihyllyltä savukirjolohifilettä, joka maistui ihan hyvältä kuin tuoretiskin. Lämminsavulohi on tietysti parempaa. Joka tapauksessa lohi ja päälle pinjansiemenet ovat mitä mainion yhdistelmä Aamupuurossani oli tiikeripähkinöitä ja pussukka olikin jo lopussa, joten viimeinen koura meni sinne pinjansiementen kanssa.

Bataatit, keittojuurekset, ruusukaalit ja punajuuri muhivat uunissa valmiina kun tulin takaisin. Loraus öljyä ja mausteita sekä hunajasta ja voista tekemäni "maustenappi" kasvisten päälle ja tarjoilulautaselle. Sekaan vielä taas kerran tuoretta ja hieman kuivaa inkivääriä.

Välipala: nyt sitä hedelmäsalaattia!
(Kuivatun)granaattiomenansiemeniä, pensasmustikoita, appelsiinia, persimon, viinirypäleitä ja päälle chiansiemenlöllöä ja manteleita. Himoitsin päälle vaniljarahkaa, mutta kun olin nappaissut suuhuni edellisiltana purkillisen Skyrin vaniljarahkaa, oli tyytyväinen pelkkiin siemeniin päällä. Onneksi sain proteiinipommit sitten muualla.

Päivällinen: penne carbonara ja italialainen mozzarellasalaatti huonolle kotikokille.

Ihastuin Tigerin lintukuvioon ja eväsboksin lisäksi päätin hommata ruokailualustankin samaa settiä. Maksoi huikean euron.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti