Maanantai oli tuskaisen ahdistava ja itkettävä päivä, kiusana oli kaikenlaisia yskäkohtauksia. Lopulta kokeilin varovasti viikonlopun.
Ensin huonoja:
- Ahdistava maanantai
- Kärsivällisyys ja nälkäkohtaukset koulussa kovalla koetuksella, mutta onneksi selvisin niistä
- Poissaolopäivät koulusta
- Rahanmenoa ei voi estää mikään
- Sain nyt enemmän rahaa ja päätin ostaa lempibändini D-A-D:n keikalle lipun, mutta keikka onkin loppuunmyyty. En pääse välttämättä keikalle.
Viikon plussia:
- Maanantain angstiin auttoi aina parhaan ystävän puhelu
- Kela maksoi jotain rahaa vihdoinkin
- Tiistain Muksujen kokous ja pitkästä aikaa hyvät naapurikontaktit
- Ihana virkistävä lauantai, hyvät hankinnat
- Sunnuntain virkeä herääminen, uimassa käyminen taas pitkästä aikaa
- Malmin työväenteatterin esitys Pyykkärit, jonka kävin katsomassa rakkaiden naapureideni kanssa
- Siivousurakka ehkä hellittää (joskus)
Viikon hankinnoiksi en saanut vieläkään toimivaa termarimukia.
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Tällaista näin
On mukavaa, kun olen nukkunut hyvin ja herännyt tai ollut heräämättä kellon soittoon sopivaan aikaan, kuitenkin aikaisin aamulla, olen innostunut ja virkeä. Ja hullu: valmiina aamutreeneihin. Aamulla on kuitenkin aina sudennälkä, joten puurolle täytyy varata aika enkä tee mitään tyhjällä vatsalla. Kahvia en juo toivon mukaan liikaa, mutta aamiainen on aina saatava. Keittelen yleensä rauhassa puuron ja mitä muuta mieleni tekee, mutta kiireiden välttämiseksi puuron tykötarpeet varaan aina illalla valmiiksi ja siivoan pöydän, koska ahdistun epäsiisteydestä. Näin on kiva herätä aamiaspöytään.
Kivana päivänä eli vapaapäivänä aloitan yleensä aamiaisella, rytmitän sen niin, että parin tunnin päästä lähden salille ja/tai ryhmäliikuntaan. Treeneistä tultua ja itseään hieman rääkättyä ihana valmistaa hyvää lounasta, joskin sen tekemiseen menee aina turhan paljon aikaa treenien päättymisestä, koska haluan saada ravintoa hyvässä suhteessa.
Urheilla jos jaksat pysyt kunnossa
ja nukut hyvin
hoida lasku lähikauppaan
niin saat suuret alennukset
jokainen markka jonka maksat veroja
auttaa sinua myös
lukita muista ovet ja auto
kesällä yö on valoisa yö
Viiltävä tuuli käy aamuisin
kiiltävään porttiin ja koivuihin
Onneksi olen ollut paljon positiivisemmalla mielellä oikeasti kuin Zen Cafen Aamuisin -kappaleessa. Yhtyeen musiikki toimii kuitenkin erityisen hyvin aamuisin ja koska remontin aikana tietokone on sattuneesta syystä ruokapöytään ahdettuna, on musiikki kädenulottuvilla ja läsnä jopa ruokaillessa.
Joka tapauksessa muista enää parin päivän jälkeen tarkalleen kaikkia päiviä treeneistä ja ruokailuista, paitsi yleensä poikkeuksetta lauantain, jolloin treenaan aina aamulla sekä tiistaisin käyn illalla asahissa. Tässä kuitenkin hyviä reseptejä ja ruokaa!
Aamiainen: lempimysliä banaanilla ja jogurtilla
Yleensä aamutreeniä ennen syön kaurapuuroa, mutta nyt mieleni teki mysliä ja maustamatonta jogurttia. Lempimyslini Alaran Date with Cocoa olikin lopussa ja söin viimeisen erän tuota ihanaa mausteista kookos-banaani-taateli-pähkinä-mysliä sekä päällä vielä lempipähkinöitäni eli tiikeripähkinöitä. Pienin sekaan puolet isosta banaanista, koska myslimäärä oli jo tarpeeksi täyttävä. Loput banaanit otin sitten treenien jälkeen lisähiilarina. Join kahvin lisäksi Cocowellin kookosvettä, joka olisi kuulemma toiminut palautusjuomanakin.
Kävin salilla ylävartalo- ja keskivartalotreenin ja yllärinä päädyin kokeilemaan kiertoharjoittelua, joka on yhdistelmä vähän kaikkea. Salitreeni on kuitenkin aivan eri asia tässä suhteessa.
Ihanan ja virkeän olon sain ainakin. Otin mukaani puolet banaania ja Pro Feelin kaakaojuoman, johon olen ehkä turhan paljon ihastunut: ei ole niin "pro" kuin vaikka oikea herajuoma, mutta koska en treenaa tulostavoitteisesti, en ole mikään megahysterinen. Vinkkejä saan kyllä kuinka syön liian vähän ja saan proteiineja väärässä suhteessa, mutten itse ole toistaiseksi jaksanut välittää kommenteista, koska olen kuunnellut omaa kroppaani eniten.
Lounas: tonnikalariisiä
Tonnikala oli välillä ekologisista ja kyllästymissyistä inhokkilistallani, mutta kun kokeilin kerran salaattina Rainbow'n öljytonnikalaa, alkoi kyseinen proteiinipitoinen mättö maistumaan taas. Varsinkin maissilla maustettu mexican osoittautui hyväksi, ja nyt rakensin oman mexicana-riisiseoksen. Laitoin tosin mukaan enemmän aasialaistyyppisiä (Findusin spicy wok!) vihanneksia ja hieman pakastemaissia. Kun olin salilla, uuni keitti/haudutti täysjyväriisin samalla maukkaaksi. Sekaan pilkoin palan kesäkurpitsaa ja chilimausteseosta. Päälle ruoka sai vielä mukaan avokadoa, koska rakastan kala-avokado-yhdistelmää.
Välipalaksi olisin halunnut jotain hedelmäsalaattia ja rahkaa, mutta huomasin, että täytyy hoidella omia asioita ja tiskata tiskivuorta tämän remonttihässäkän keskellä, joten tein kiireisen hyvän ratkaisun: pari hedelmää (omena ja mandariini) sekä ihana Raw Bite -sarjan Vanilla Berries -patukka. Kyseinen patukka on ehkä maailman maistuvin kaikista välipalapatukoista, joita olen maistellut. Taatelin seassa on pähkinää, karpaloa ja rusinaa.
Päivällinen: persiljahirssiä ja kasvispyöryköitä!
Apetitin sivuilta löysin vinkin: kasvispyöryköitä. Ihastuin Apetitin kasvispyöryköihin ikihyviksi ja ovat valmispakasteena nopea, ravitseva ja herkullinen ruoka, mutta ole mielestäni huono eineseväs.
Tein reseptiin kuitenkin vähän muunnelmia, koska kaapissani ei ollut couscousia/bulguria, mutta jyväisää viljaa eli hirssiä kylläkin. Edellä mainitut ja kvinoa ovat mielestäni ihania kasvisruoan lisukkeita, ovat hyviä proteiinin- ja kuidunlähteitä ja pitävät kylläisenä, ainakin jos ovat täysjyvävaihtoehtoja.
Eli ruoka meni näin: keitin hirssin vedessä, jonka maustoin mausteilla joita keksin. Silppusin tuoretta persiljaa sekaan ja maustoin kastiketta vielä miedolla tomaattikastikkeella (Santa Marian tacokastike on oikeasti hyvää, sisältää valkosipulia ja sipulia eikä tarvitse nähdä kyyneleitä).
Lisäksi pilkoin porkkanaa ja kurkkua sekä hapankaalia. Apetit-ruokaehdotuksissa oli kasvispyöryköiden kanssa mainostettu tzatziki-kastike. Olen yleensä vähän roskaruokatyyliin napannut Estrellan Tzatziki-dipmixin mukaan ja sekoittanut sen kermaviiliin. Mielestäni hyvä ja maistuva kastike pyöryköille ja riisille.
Ilalla onkin sitten aikaa siivota ja siivota... no, oikeastaan olisi aika vihdoinkin askarrella, piirrellä tai lukea vihdoinkin kesken jäänyt Leo Tolstoin Anna Kareninan lukeminen. Illat luen yleensä lehtiä tai piirtelen jotain, kitaani upposi kyllä nopeasti pari palaa suklaatakin, teki niin mieli. Onneksi suklaa oli hyvää, CocoVin Superchoco gojia.
Itapalaksi maistui yksi rukiinen perunapiirakka ja vaikka olenkin jankuttanut itselleni paistopisteiden ja kaupan piirakoiden olevan niin pahasta, mutta kuka nyt ei voisi vastustaa tuoksuvaa piirakkaa? Kunhan ehdin käymään kotona, treenaan sitten karjalan-, peruna- ja porkkanapiirakoita oikealla reseptillä. Päällysteenä piirakalla on ikuinen rakauteni yhdistelmä: raejuustoa ja avokadoa.
Nyt aamulla heräsin ensimmäisen kerran kuuden aikaan ja muistan nähneeni koko ajan unta tuoremehusta ja teatterista.. sitten nukahdin taas ja heräsin vähän ennen puoli kahdeksaa, jolloin yleensä lauantaiaamuisin olen valmiina puuron ja kahvin kanssa miettimään aamutreenejä. Tulipahan nukuttua ainakin 10 tuntia eli minulle aika paljon. No, virkeä ja hyvä olo ainakin!
Aamiaiseksi keitin kaurapuuroa ja sekaan laitoin kuivattua inkivääriä, tiikeripähkinöitä ja . Kera viilipurkin ja kahvin facebookailin ja tsekkailin ihmisten statuksia perjantain humalatiloista (not my cup of tea anymore!).
Lounaaksi lohta uunibataatin ja -vihannesten kera
Lohi on yksinkertaisesti niin ihanaa, että sitä on saatava aina välillä mahdollisuuksien mukaan. Kokeilin S-Marketin vakuumihyllyltä savukirjolohifilettä, joka maistui ihan hyvältä kuin tuoretiskin. Lämminsavulohi on tietysti parempaa. Joka tapauksessa lohi ja päälle pinjansiemenet ovat mitä mainion yhdistelmä Aamupuurossani oli tiikeripähkinöitä ja pussukka olikin jo lopussa, joten viimeinen koura meni sinne pinjansiementen kanssa.
Bataatit, keittojuurekset, ruusukaalit ja punajuuri muhivat uunissa valmiina kun tulin takaisin. Loraus öljyä ja mausteita sekä hunajasta ja voista tekemäni "maustenappi" kasvisten päälle ja tarjoilulautaselle. Sekaan vielä taas kerran tuoretta ja hieman kuivaa inkivääriä.
Välipala: nyt sitä hedelmäsalaattia!
(Kuivatun)granaattiomenansiemeniä, pensasmustikoita, appelsiinia, persimon, viinirypäleitä ja päälle chiansiemenlöllöä ja manteleita. Himoitsin päälle vaniljarahkaa, mutta kun olin nappaissut suuhuni edellisiltana purkillisen Skyrin vaniljarahkaa, oli tyytyväinen pelkkiin siemeniin päällä. Onneksi sain proteiinipommit sitten muualla.
Päivällinen: penne carbonara ja italialainen mozzarellasalaatti huonolle kotikokille.
Ihastuin Tigerin lintukuvioon ja eväsboksin lisäksi päätin hommata ruokailualustankin samaa settiä. Maksoi huikean euron.

lauantai 22. helmikuuta 2014
Vahingossa kauratäyteinen päivä
Koulun jälkeen päätin tehdä jotain hyvää ja kävin Itiksen Citymarketissa hakemassa muutaman päivän ruoat, hintaa ruokakassille tuli tietenkin ihan kivasti. Mukaan tarttui mm. tomaattimurskaa, kidneypapuja, tofua, kaurarieskaa, proteiinijuoma, bataatti, salaattisekoituksia, kivennäisvettä, pensasmustikoita. Unohdin toki ostaa mm. maitoa ja pinaattia, joista olisin halunnut tehdä seuraavan päivän smoothien.
Kauraa päivään mahtui ihan kivasti, koska (jouduin ottamaan eväät kouluun) lounassalaatissa oli riisi-kaurasekoitusta, ilalla söin tosiaan kauratortillan ja iltapalaksi tein sitä hyvää muhennosta.
Omenoita ei ollut Skyrin uuniomenarahkalle kaveriksi, mutta päätin tehdä vanilja-Skyristä herkkua. Laitoin hyvin vähän jokaista ainesta: kaurahiutaleita, Bionan hamppukeksinmuruja sekä Ekolosta ostettuja ihania sokerittomia spelttikeksejä.
Tajusin, että söin aika paljon kauraa päivän aikana. Kaura on kyllä lempiviljani (tattarin ohella :)).
Iltapalaksi hyväke.Ja palanen tummaa suklaata, ei saa kertoa.
Kauraa päivään mahtui ihan kivasti, koska (jouduin ottamaan eväät kouluun) lounassalaatissa oli riisi-kaurasekoitusta, ilalla söin tosiaan kauratortillan ja iltapalaksi tein sitä hyvää muhennosta.
Omenoita ei ollut Skyrin uuniomenarahkalle kaveriksi, mutta päätin tehdä vanilja-Skyristä herkkua. Laitoin hyvin vähän jokaista ainesta: kaurahiutaleita, Bionan hamppukeksinmuruja sekä Ekolosta ostettuja ihania sokerittomia spelttikeksejä.
Tajusin, että söin aika paljon kauraa päivän aikana. Kaura on kyllä lempiviljani (tattarin ohella :)).
Iltapalaksi hyväke.
torstai 20. helmikuuta 2014
Kylmä talvi kun on
Kevät lähenee, vaikka tammi-helmikuu onkin pahinta talven aikaa. Helsingissä se tosin on ollut vaihtelevaa säätä, mutta valoisaa piisaa... Herään yleensä aikaisin, melkein aina ennen kellon soittoa, mutta sen yli en tietenkään. Tärkeintä on kuitenkin levätä ja nukkua sopiva määrä. Viime aikoina olen nukkunut kivasti ja huomannut olevani virkeämpi verrattuna vaikka viime vuonna samaan aikaan. Nälkä sen sijaan on aina joka aamu, joten heräämisen jälkeen on kiva syödä kiireettä puuroa tai mysliä. Kun olen nukkunut hyvin yön yli, kuten eräs päivä, tiesin, että tulee ihana päivä, vaikka kuinka möyrivät remonttimiehet olisivat ovellani. Porauksen ja muut remontista johtuvat äänet eivät onneksi ole vieras viikonloppuisin. Silloin elän sumppuntuneena toiseen huoneeseen, mutta keittiössä pääsen käymään laittamassa ruokaa ja jääkaapilla. Ei tarvitse elää ilman niitä, mikä onni!
Koulu, liikunta ja treenit kulkevat tasatahtia ja opettelen. Syön säännöllisesti, maksimissaan neljän tunnin välein, isoja ja pieniä annoksia kerrallaan, riippuu vähän mistä vinkkelistä katsoo. En karta rasvaa, vaikka joidenkin mielestä ruokani näyttää kevyeltä, koska harvemmin vedän tuplaburgeria tai pihviä ranskalaisten kera, kolme palaa leipää kolmen perunan ja oliiviöljylorauksen, puolikkaan avokadon sekä paistetun kanapihvin kera saatan kuitenkin vetää hymynaama>. Koulussa/koulutuksessa on ihanaa syödä kunnolla ja laadukasta ruokaa, parempaa kuin kouluruoka yleisesti on, koska kurssin toinen piste on ravitsemisalan ammattioppilaitoksessa. Kahvilatyöntekijä minusta pitäisi kuitenkin tulla.
En treenaa ehkä toisten mielestä sopivalla tavalla enkä syö sen mukaan niin, että laskisin hiilareita ja vaikka proteiineja. Minä tiedän sen, koska minulla on liian terveellisyyteen pyrkinyt, ongelmallinen syömishäiriö, ortoreksia. Laiha kuin mikä, mutta onneton kuin mikä. Tosin en ole onneton, Minä rakastan ruokaa ja liikuntaa, mutta tasapaino pään ja vatsan sisälle tarvitaan. Nyt se alkakoon, tänä kylmänä talvena. Ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen.
Vielä on puoli vuotta 26-vuotissynttäreihin eli sen verran pysytään lähellä nuoruuden lähdettä ja kaksikymppisyyttä. Tytöttelyä ja nuoruutta se ei estä ulkonäössäni, mutta tänä vuonna aion hankkia jo alkavan kevään aikana tyytyväisyyttä itseeni, ulkonäkööni ja kroppaani.

tiistai 18. helmikuuta 2014
Sellainen päivä, päivitän huvikseni itselleni
Odotin rahoja tammikuussa alkaneeseen koulutukseen yli kuukauden, olipa aikakin saada rahaa. Pidin tammikuussa joulun jälken viikon lomaa painohommista ja kaikenlaisiin byrokratioihin sitä törmäsinkin. Täytän varmaankin ikuisuuden lappuja "työtön", "työkokeilu" tai "koulutus", otin "kuntouttavasta" viikon lomaa ja heti oli virastoissa pasmat sekaisin, kun otin lomaa. Työtön oli laitettu jollekin väärälle päivälle eikä Kela sitten tiennyt mitä tehdä. Hei anteeksi, jos joku virkailija ei ole laittanut lausuntoa yhdeltä päivältä, voi sentään, niin eihän sitä sitten voida maksaa ja rahojen saaminen viivästyy. On tämäkin elämää. Tiistain pelastus saada kuitenkin rahaa. Opiskelen siis tavallaan työmarkkinatuella "noloo työkkärin kurssil", mutta saan vähän enemmän rahaa kuin opintotuki. Saan äidiltä rahaa maltillisesti, joten minut voi tuomita lellipennuksi, joka ei osaa käyttää rahojaan.
Eilen oli aivan törkeän väsyttävä päivä ja sain itkupotkuraivareita, mutta päätin hoitaa tilanteet aikuismaiseen tapaan. Väsytti, kiukutti enkä ollut saanut vielä rahaa, teki mieli kaikkea, tiskipöytä oli siivoamatta.. Onneksi puhelu parhaimalle ystävällekin lämmittää.
Illalla palkitsin itseni kahvilatuotteella: Cafe Picnicin patongilla (paahtopaisti) ja tein itse hyvää salaattia yksinkertaisesti. Barista/kahvilatyöntekijä kiittää.

maanantai 10. helmikuuta 2014
Manic Monday
Maaninen maanantai saapui. Enää se ei ollut niin maaninen, kuten aiemmin. Pyörin sängyssä viiden jälkeen heräten siis liian ajoissa, mutta yhtäkkiä nukahdin uudelleen ja nukuin kuitenkin. Heräsin siihen, että päässäni soi koko ajan Zen Cafen biisi Aamuisin sekä Älä tee, joten avasin ensimmäisenä tietokoneeni ja laitoin nämä biisit soimaan. Keitin pannullisen kahvia ja keräsin tiskattavia astioita ja kävin vielä vessassa, joka on oma numeronsa, koska asuntoni vessa ei ole putkiremontin takia käytössä.
Ensimmäinen päivän miinus: alakerran vessa ja sauna menevät remonttiin tässä putkiremonttioperaatiossa, joten joudun menemään vessahädän takia jatkossa toiseen rappuun. Roudasin sankot täyteen vettä ja tiskasin muutaman astian. Seuraavaksi kaadoin kahvia kuppiin ja aamupalantekoon.
Päivän ihana aloitus: keitin lempiaamiaisruokaani, kaurapuuroa rauhassa ennen kuin remonttimiehet alkoivat rymistellä asunnossani. Laitoin oikein hyvää aamiaista: maca-jauheista maitopirtelöä ja puuron sekaan palan tummaa suklaata, manteleita, kuivattuja hedelmiä ja ananaspaloja sekä yllärinä porkkanan, joka mielestäni sopi hyvin hedelmien kanssa yhteen.
Päivän käyntiinlähteminen: onneksi tänään oli vuorossa Roihuvuoripäivä eli matka taittui helpommin ja toinen asia oli, että vaikka kamala teoriapäivä olikin tiedossa, oli koulua vasta yhdeksäksi. Ehdin rauhassa pukea päälleni, laitoin vaalean mekon, kivan rockhenkisen tähtikuviollisen sinisen paitaboleron, hopeat helmet kaulaani ja päälle puolalaistyylisen kivan hatun. Käsikoruja ja kynsilakkaa saan käyttää teoriaviikolla, joten asustin itseni kivaksi ja suihkautin päälle hieman hajuvettä.
Teoriaa ja koulua: puolet porukasta työskenteli koulun kahvilassa mutta ikävä kyllä minulla se tarkoittaa teoriapäiviä. Kävimme läpi tulevia anniskelupassiasioita eli alkoholipuhetta. Sisältö ei onneksi ollut oikeastaan tylsää. Onneksi tauoilla pääsi jaloittelemaan eikä ollut muutenkaan niin kamalaa kiemurrella tuolissa kuten vaikka parina viime viikkona...
Lounaaksi kävin ostamassa tuttuun tapaan koulun henkilöstöravintolassa, onneksi ei kalliin hintaista. Tänään ruokana oli yhtä lempiruokaani, lohta ja perunoita, salaateissa oli valinnanvaraa, mm. punajuurisalaattia.
Lähtiessäni törmäsin onneksi vihdoinkin Jassuun, joka on ollut koulussa jo kauan. Minä tulen vain olemaan vähän aikaa, mutta ehkä pääsen vielä opiskelemaan tarjoilijaksi.
Koulun jälkeen seuraava etappi oli Kela, koska raha-asiani ovat taas ihan retuperällä. Yleensä pitää soitella työkkäriin tai muualle ja oikaista lausuntoja tai vastaavaa. Ja kyllä, haluaisin töitä, ettei tarvitsisi taistella rahoilla. Nyt ongelmana oli, että typerä Kela maksoi viime kuulta huikeat 52 euroa eikä ollenkaan niitä, mitä olin ollut työkokeiluissa ja työmarkkinatukeen oikeutetussa koulutuksessa. Lausuntojen ja rahannyhtämisen kanssa on aina yhtä taistelua. Toivon niin mielettömästi, että pääsisin joskus opiskelemaan ja työllistymään alalle, ettei aina tarvitsisi elää tukihelvetissä.
Kelasta (Itiksen) kävin vielä ostoksilla Saiturinpörssissä. En voinut vastustaa ostoksiani, koska löysin pari furby-vihkoa ja puuvärit! Furby-mania jatkuu. Löysin myös oikeasti hyvän lounaseväsrasian sekä patonkeja. Cittarin ostokset olivat sitten ruokaa: ´mm. viiliä, vihanneksia, mandariineja, salaattia, kidneypapuja, proteiinijuomia ja sen sellaista.
Ilta meneekin siten koulutehtävien kanssa. Aiheena ne alkoholit! Huomenna on tiistaisen tapaan vuorossa asahia ja ehkä askartelen muutaman ystävänpäiväkortin. En ehdi vieläkään käydä vierailulla Punavuoressa, mutta eiköhän tästä.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Hei, olenko kokenut viime aikoina onnistumisia?
Onnistumisia:
Kädentaidot:
Niille minulla ei enää ole aikaa, koska minähän siivoan, harrastan liikuntaa ja suunnittelen ruokiani 24/4. Mutta nyt olen tehnyt kaikenlaista kivaa, mm. tuunannut vihkoja ja tehnyt pari musiikkikollaasia. Hauskin on ihana koristeltu pahvilaatikko. Mutta missä ovat kuvat?
Pimeä vuodenaika. Mistä saisin VOIMAA...!?
Musiikki:
Pääsin vihdoinkin keikalle. Se on onnistuminen. Imperial State Electric soitti mitä mahtavimman keikan ja suuri musiikillinen ihailun kohteeni Nicke Andersson
Ruoka:
Tein oikeasti hyvää wokkia treenien päätteeksi enkä riehunut sudennälkäisenä keittiössä vaan tein rauhassa ja harkiten. ENkä käyttänyt pelkkä pakastevihanneksia vaan leikkelin ja valmistin kaiken itse. Sekoitin kaikki mahdolliset nuudelipastat, joita oli vain kourallinen jäljellä, sekoitin inkiväärillä, fenkolilla, kesäkurpitsalla, juureksilla ja paprikalla wokia kookosöljyyn ja kera. Samanlaisen setin tein seuraavan kerran pelkästään.
Woksuosikkini lauantailta oli oikein hyvää!
Sunnuntain ihana herkullinen aamiainen. Rauhallinen aamiainen on ollut kateissa koulutuksen takia, mutta kun on viikonloppu, saan vihdoinkin keittää puuroa. Tein hyvää talkkunapuuroa johon sekoitin pienen määrän tattarirouhetta (sitä oli niin vähän jäljellä, joten täydensin ;)). Kera kreikkalaisen jogurtin ja hunajan sekä viinirypäleiden ja hedelmälastujen nautin siitä niin paljon.
Viikolla mieleni teki monta kertaa mieli mozzarellajuustoa (olkoonkin vääränlaista se suomalainen) tomaatilla ja rucolalla. Ostin sitten eräs päivä helmipaketin, josta tein ensin ihanan salaatin kasviskeiton seuralaiseksi. Seuraavaksi kokeilin Pirkan välimerentahnaa, joka muistuttaa hieman punaista pestoa. Viimeisimmäksi sunnuntai-illan iltapalaan upposivat loput mozzarellahelmet. Maittoikin ihanasti basilikalta tuoksuvana saunan jälkeen.
Illallakin voi leikkiä hyvää yötä hiilarimanialla (laitoin krutongeiksi kuivahtaneen ruisleipäpalan :D) ja mozzarellasalaatilla.
Uusi viikko alkaa! Tutustumista kaviloihin, tietojen keräämistä ja loppuviikosta kahvien valmistamista.

Tilaa:
Kommentit (Atom)