keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Have Love Will Travel

Heräsin aamulla liian aikaisin niskakipuun ja jaloissa tuntui kramppaavan, mutta toisaalta nukahdinkin todella aikaisin.  Tikittävä kello esti jälleen kerran nukahtamasta uudelleen, joten silmät ristissä keittelin aamulla kahvin ja laitoin aamupalaa. Olin kuitenkin yllättävän virkeä aamulla mennessäni töihin, mutta sitten jaloissa alkoi tuntua ja sydän tykytti. Asahi-tunti oli rentouttanut illalla joten nyt en tiennyt, mikä oli. Pahinta oli kuitenkin, ettei itselläni ollut edes maailman huonoin päivä vaan se osui työkaverilleni. Tunsin tällä kertaa myötätuntoa häntä kohtaan kun viime viikolla osat olivat toisinpäin. Painoin vakiotyötä eli Urhoa hyvin mielin ja kaikki sujui täydellisesti. Päivä oli nopeasti pulkassa. Kävin K-kaupassa ostamassa ja myöhemmin R-Kioskilla hankkimassa Spotifyn latauskortin.

Musiikki pelasti yllättävän paljon. Ensin nautin hyvästä keskusteluista erään työkaverini kanssa ja painopajan Spotify soitti Interpolia. Myöhemmin aamulla iskeneen garage rock -buumini sai vastakaikua, kun kuulin suureksi ilokseni The Sonicsia.

Mietin, mitä voisin kuunnella seuraavaksi. Huvittavaa sinänsä miettiä miten kuunnella musiikkia. Kivempi keräillä kuin tuutata Spotifysta tai YouTubesta. Ilman internetin aikakautta en kuitenkaan olisi löytänyt kaikkea hyvää musiikkia. En myöskään bändejä uudelleen. Franz Ferdinand maistuu taas. Take Me Out lienee tuttu kaikkialla.





Väsymys iski, luojan kiitos kroppani siis toimi, töiden jälkeen, ja päätin olla hörppimättä sumppia. Tein herkullisen välipalasmoothien.
--> THE SONICS ROCKS! Jaksamis-smoothie by CocoVin eko-superfood-tuotteet:
Raakakaakaojauhetta
Raakakaakaonibsejä
Macajauhetta
Maitoa
Banaani



Huomenna jatkan askarteluita. Tällä kertaa vuoroon tulee mm. Jim Morrison -aiheinen leikkaa-liimaa-pahvilaatikko ja pari bändi-coasteria. Musiikki on tuleva aiheeni jatkossakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti