Shoppailu on syntisen kivaa, vaikka siihen on aina liian vähän rahaa. Vai onko? Uusien asioiden ja -tavaroiden saaminen luontaisena materialistisena ihmisenä on hauskaa ja luontevaa, mutta ei aina vaadi onneksi satojen eurojen tuhlailua. Uusia asioita on tosi hyvä saada, mutta kierrättävänä ihmisenä olen löytänyt eniten iloa vanhoista tavaroista (Niin, jos olisi aikaa tuunailla enemmän mm. koruja ja vaatteita, shoppailla ainoastaan niiden materiaalit...).. Kirpputorien kiertämisen lisäksi hyödynnän aina kaikki vanhat tavarat kangaskappaleista hajonneisiin koruihin ja pahvilaatikoihin sekä tietysti vaatteita. Kirpputoreissa on hyvää kun toisen romu on toisen aarre. Shoppailen kuitenkin luvattoman paljon uutta ja selvästi yli varojeni.
Vähän aika sitten olin ystäväni kanssa sunnuntaihengailulla kiertäen peruskauppoja tyyliin Suomalainen kirjakauppa ja kesken Kamppi-hengauksen aloin miettiä, että tarvitsen uuden musiikkisoittimen ja puhelimen. Vanha iPod on hajonnut ja kännykkäkään ei toiminut entiseen malliin, mutta musiikin kuunteleminen liikkeessä on aina mielessä. Sitten päädyinkin hommaamaan uuden Samsung Galaxyn, malli on mitä on. Osamaksuksi kuukausierissä tuo menee, en sentäs kerralla ostanut. Glitteristä mukaan tarttui alekoruja ja kännykälle kuoret.

Korut kelpaavat aina!
Samsung Galaxy Mini III vai mikä se nyt olikaan
Kauppareissulla Viikin Prismassa poikkean Tiimarissa, jossa on usein eräs kiva puhelias myyjä enkä voi vastustaa häneltä ostamista. :D Nyt en ostanut paljon mitään, mutta pöllöjen ystävänä Prisman puolella oli paperinen pöllökassi.

Onko Burtonia vai eikö? Kassi ainakin
Lahjakassi vain minulle itselleni
Suosikkikauppojani ja tuhlailukohteita ovat mm.
-> Kirpputorit, kierrätyskeskukset ja Fida. UFFia käytän nykyisin hyvin vähän.
Suosikkikauppojani ja tuhlailukohteita ovat mm.
-> Kirpputorit, kierrätyskeskukset ja Fida. UFFia käytän nykyisin hyvin vähän.
- Ekokaupat Ruohonjuuri, Ekolo ja Punnitse & Säästä
- Sinelli
- Tiimari
- Tiger
- Kaikki musiikkiin liittyvä, mm. Music Hunter ja Keltainen Jäänsärkijä etunenässä. Ostin juuri Spotify Premiumin, koska olen hyvin laiska järjestelemään musiikkikansioita tietokoneelleni. Spotify vie tilaa sen verran minkä vie. Ja jos ei tiedä mikä Spotify on, on aika paljon jäljessä nykyisistä musiikkipalveluista. Silti olen keräilijä ja aitojen levyjen puolesta. En edes omista vinyylisoitinta, mutta pakkohommasin itselleni mm. The Hellacoptersin discografiaa älppyversioina, vaikka bändin erikoisuuksia ei hyllystäni ainakaan vielä löydy.
Nyt kesäloman aikaan olin Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksessa yhden vuoron vapaaehtoistöissä ja jatkan vielä. Sain aikani kulumaan useita tunteja viemällä ilmaishuoneeseen tavaroita. Paikalla on rajansa, mitkä tavarat menevät myyntiin ja mitkä eivät. Lahjoituksia tulee ihan koko ajan. Mielestäni kierrätyskeskuksella on muutenkin halvat hinnat ja kun olen löytänyt aivan liikaa ihania tavaroita ilmaiseksi, on.
Löysin kivan pienen kassin, maksoin tuosta mokomasta 40 senttiä. Kassihan on Nightmare Before Christmas -erikoiskassi. Mietin tuota käsimatkatavaralaukuksi, mutta omistan liikaa kasseja ja laukkuja, joten voi olla, että käytän kassia vain muiden joukossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti