lauantai 17. lokakuuta 2015

Arkea

Arki ei tunnu enää hirveältä vaan odotettavalta asialta viikonloppujen joukossa. Tulevaisuudessa teen ehkä viikonloputkin töitä ja nyt olen halunnut nauttia kaikista vapaista.

Olen oppinut oikeasti vaikka mitä koulussa. Kärsivällisyyttä, yhteistyötä, "hiljaa hyvää tulee mutta muista oikea tyyli" -juttuja ja mitä vielä. Kyllä minusta tulee vielä perussiivouksenkin osalta mestari, kunhan saan harjoittelua. Ainoa mikä noissa isoissa ryhmissä tehdyissä töissä on ollut huonoa on se, että ne on niin nopeasti ohi eikä saa koko ajan tehdä töitä. Aika kevyttä eikä valmista tulevaan ja teoriatunneilla istumme paljon, mutta hyviä tiedonmurusia koko ajan. Se ei ehkä sovi minulle, mutta tulossa on vielä valmistumiseen ja näyttöihin asti työssäoppimista aivan äärettömän vaikeilla työajoilla. Joten haastetta tulee olemaan, siksi tunsin ansaitut arkivapaapäivät ihan sydämessäni.

Vapaapäivinä tietysti olen kuntoillut aika paljon ja testannut omia juttujani ja hoitanut asioita päivällä. Kävin myös edellisessä koulutuskeskuksessani Ruskeasuolla. Jäi ihan hyvä fiilis ja että tulen onnistumaan varmasti, kunhan jätän pahimman itsekriittisyyden nurkkaan ja alan luottaa itseeni.

Niin ja mitä teen muuta kuin olen kotona?Olen alkanut viimeisen kahden viikon aikana enemmän sohvaperunaksi, koska tuijottelen joskus Netflixiä, sitä ei minun alati liikkuva minäni ole tehnyt viimeksi tiesmilloin. Olen tietysti chattaillut ystävien kanssa, tosin onneksi nään aina parhaimpia ystäviäni ihan face to face. Tiistai on aina asahia ja talon taidekerhoa, keskiviikkona  toista taidejuttua. Torstaina  kävin ensimmäistä kertaa ikinä Linnanmäen Valokarnevaaleilla, ihan kiva ja ilta näytti näin kliseisesti tosi kivalta. Ja perjantaina ja viikonloppuna tahti jatkuu ja jatkuu.. because I love me.

Torstaina kävin Prismassa ostamassa kaksi kassia täyteen vihanneksia, mm. kurpitsoita, lanttuja (naurettava 0,08 senttiä kilohinta pussilla), porkkanoita sekä kesäkurpitsoita ja kurkkuja (vaikka niiden kausi onkin jo ohi). Seuraavana kassalle tullut henkilö lappoi liha- ja maitotuotteita ja tuijotti selvästi kassiani kuten muutama minunkin kaverini elkeellä "typerä hippi ostaa vain vihanneksia eihän niillä edes lähde nälkä". :) Kommentoin tuon Satokausikalenterin FB-sivuille, nauratti niin paljon. Satokausikalenteria kannattaa muuten seurata, hyviä vinkkejä kasvisten käyttöön sesongissa. Nyt on ollut monta päivää pannulla paistetut juuresranskikset megahyvi: paljon lanttua ja porkkanaa, pizzamaustetta, hyvää suolaa ja neitysytkookosöljyä.

Perjantaina sai kalkkunapihviäkin kaverikseen.

Jotenkin olo on kuitenkin vapaa ja näistä vapaista vapauksista osaan nauttia.

Now playing:
Thin Lizzy - Cowboy Song

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti