Paljon liikuntaa, jopa liikaakin

Olen aina liikkunut paljon: lenkkeillyt (tosin rankka juoksu ei ole ikinä onnistunut, joten en ole mikään kestävyysurheilija), uinut, pyöräillyt hyötyliikuntana, tanssinut... Todella aktiiviseksi aloin kuitenkin vasta muutaman vuoden sisään, lopulta ostettuani kuntosalin jäsenyyden. Aluksi halusin ehdottomasti laihtua, mutta myöhemmin en enää keskittynyt ollenkaan ulkonäkööni vaan liikunta ja syöminen muuttuivat pääasiaksi, pakkomielteeksi, hulludeksi ja ylikunnoksi. Lihasta en oikeastaan saanut vaan kuihduin aika olemattomiin. Laihduin niin paljon, etten enää ollut tyytyväinen ulkonäkööni. Muutuin pakkomielteisestä laihduttajasta paljon liikkuvaksi, joka olisi muiden silmissä voinut syödä mitä vaan lihomatta, mutta mitä minä söin? Hyvin askeettisesti ja näennäisen terveellisesti, lopulta tajusin. Muiden silmissä olin anorektikko, itse tiesin syöväni mutta pakkomielteisesti, epäreilusti ja liian hallitusti. Laskin, että pystyin syömään 2600 kaloria päivässä lihomatta, sinänsä paljon, mutta yritin liikkua senkin edestä. Karkkia tai pullaa en sallinut itselleni (nykyisin niitä ei muuten enää teekään mieli, niiistä tulee vain huono olo ja keksin itse omat terveysherkkuni, kuten tumman suklaan, banaanipirtelön tai viikunat cashewpähkinöillä - ja nautin siitä!). Tietenkin liikunnan avulla voi lisätä tarvetta ruokaan

Yhtäkkiä kamera on täynnä ruoka- ja treenikuvia...

 

...keikkakuvien sijaan.

Jossain vaiheessa päiväni kuluivat perinteisten kotiaskareiden ja kädentaitotöiden ohella siivotessa ja juostessa . Olin pitkiä aikoja työttömänä ja masentuneena, mutta helpottaakseni masennusta ja yksinäisyyttäni päätin alkaa kuntoilemaan.

Kuntosalilla ja jumpissa juokseminen on hyödytöntä, jos ei lepää, nuku ja syö tarpeeksi. Olen oppinut nämäkin asiat vain kokemuksella, vaikka toinen puoli päästäni sanookin äly hoi. Muiden kuunteleminen on tärkeää, sen olen oppinut, mutta myös itsenikin.

Pidän aikatauluttamisesta ja suunnittelen treenejä ja ruokia etukäteen. En kuitenkaan halua tästä tulevan enää pakkomiellettä ja hulluutta. Minä voin sanoa joka solustani, että sairain vaihe on elämästäni ohi. Kerran syömishäiriöinen aina syömishäiriöinen? Niin varmaankin. Mutta haluan parantua, selvitä. En aio kuitenkaan lopettaa rankkaakaan liikuntaa, vaikka mikä olisi. Lopetin spinningin, mutta luultavasti palaan siihen joku päivä. Tiedän, kun minä olen valmis. Kevät 2014 on muutenkin muutosten kevät: olen päättänyt alkaa pitämään itsestäni ja kropastani.

Tällä viikolla liikuin paljonkin, maanantaina ja torstaina liikuntaa tuli vain hyötyliikuntana töissä, joskin melko rankkaa sellaista. Tiistaina kokeilin vain puolen tunnin pituista sportfit-jumppa-nimikkeistä tuntia. Kuntolehdissä kohuttu crossfit ja sportfit crosstraining eivät olleetkaan sama asia kuin luulin, mutta ei se mitään, kannatti kokeilla. Kuntokeskuksessamme on mielestäni aika "tavistallaajille" sopivia jumppia, eikä niinkään äärimmäisen kuolettavia ja raskaita. Siis pääpiirteissään. Ja puoli tuntia riitti! Seuraavaksi käymäni jumppa oli pidempi, nimellä "tehomuokkaus". Voisi sanoa ehkä helpoksi mutta tehokkaaksi. Siinä tehdään vuorotellen lihaskuntoliikkeitä ja sykkeenkohotusliikkeitä, esimerkiksi maastavetoja seuraa nopea askellus steppilaudalle tai punnerrusliikettä seuraa burbeehypyt. Tuota rääkkiä on siis melkein tunti tarjolla. Hiki valui jo muutenkin mopatessani lattioita työpaikalla, sitten juoksin metroon ja menin hikoilemaan jumppatunnille lisää.  Hullua, sanoisi ystäväni, minä sanon että ihanaa. Sen jälkeen, ei sen aikana.

Liikunnasta huolimatta ruokavaliokin vaikutttaa. Painoa on tullut turhankin paljon takaisin ja vatsanseutu on karmea. Hieman pömpöttävä vatsa ahdistaa. vaikka ulkopuolisten silmissä olen hyvä. Tiedän, ruoka mietityttää, en välttämättä jumppaa optimaalisesti jne. Syön yli kulutukseni Mitä tapahtuu, kun en enää voi lopettaa ylensyömistä? Eikö lenkki enää kulje, en jaksa nostaa painoja tai kahvakuula ei nouse? Tätä mietin.