Lauantain annan armoa itselleni

Olen hengaillut iltoja koulukaverini työpaikalla eli kahvilassa viihdyttämässä häntä iltavuoroina. Teen yleensä extrapitkiä päiviä, vaikka ei mitään kahtatoista tuntia, aikaisesta aamusta yli neljään kuitenkin... Pitää kuitenkin etsiä joku työkokeilupaikka jostain kahvilasta, koska kesätyöt eivät onnistu harjoittelupaikassani ja muutenkin kesätyöt ovat kiven alla, terveisin koko elämän työttömänä ollut.

Se missä elämäni on aika paljon terveellisten elintapojen, syömis- ja liikaliikkumisongelmista eroonyrityspäätösten, siivoushimon, rauhoittumisongelmien ja töidenlöytämis- ja stessaamisongelmien ympärillä, yritän löytää itseni kanssa. En ole hirveästi ollut yhteyksissä vanhoihin ystäviini, mikä olisi helppo tuomita ja antaa vinkki "syö vain mitä haluat ja ala juosta uudelleen ulkona". Alkoholia en enää hirveästi saa kurkusta alas, mutta ystäviäni olen valmis tapaamaan, käymään hyvien yhtyeiden keikoilla ja valmis joustamaan uni- ja päivärytmistäni silloin tällöin. Mutta ei heti. Elämän pienillä muutoksilla.

Viime viikonlopun tsemppi: päätin, että tämä on minun ulkonäköni, lihoinpa tai laihduinpa, olinpa sitten söpö, kaunis, ruma ja turhaan kuntosalin jumpissa käyvä ihminen. Minä, päälläni useinmiten rokkikuteet ja jokin hattu, mukana roikkumassa vähintään viisi eri kassia ja koristetta kuten furbyja. Näistä olen saanut kaikenlaista mielipidettä, mutta antaa olla. MINÄ OLEN MINÄ MARJUT.

Kirjoitan CV:n, tyrkytän itseäni töihin. Siihen olen saanut hyviä neuvoja enkä halua kieltäytyä niistä. Olen kieltäytynyt myös muistakin neuvoista joskus, mutta työn etsintään olen panostanut.

Kesällä pidän hyvät illanistujaiset ystävilleni, käyn kotona vanhempieni luona maaseudulla eli Lieksassa, soudan järvessä veneellämme, syön grillattuja vihanneksia, marjoja, jäätelöä ja makkaraa hyvällä omalla tunnolla, uin uimahallissa, uimalassa ja järvessä, luen monta kirjaa, käyn Ilosaarirockissa talkootöissä, ompelen ja tuunailen vaatteita! Siinäpä kesän suunnitelmia, aion toteuttaa ne kaikki, koska tiedän toteuttavani ne. Eikä ole liian haasteellinen itselleni.


The Hellacopters - By the Grace of God

Paljon liikuntaa, jopa liikaakin

Olen aina liikkunut paljon: lenkkeillyt (tosin rankka juoksu ei ole ikinä onnistunut, joten en ole mikään kestävyysurheilija), uinut, pyöräillyt hyötyliikuntana, tanssinut... Todella aktiiviseksi aloin kuitenkin vasta muutaman vuoden sisään, lopulta ostettuani kuntosalin jäsenyyden. Aluksi halusin ehdottomasti laihtua, mutta myöhemmin en enää keskittynyt ollenkaan ulkonäkööni vaan liikunta ja syöminen muuttuivat pääasiaksi, pakkomielteeksi, hulludeksi ja ylikunnoksi. Lihasta en oikeastaan saanut vaan kuihduin aika olemattomiin. Laihduin niin paljon, etten enää ollut tyytyväinen ulkonäkööni. Muutuin pakkomielteisestä laihduttajasta paljon liikkuvaksi, joka olisi muiden silmissä voinut syödä mitä vaan lihomatta, mutta mitä minä söin? Hyvin askeettisesti ja näennäisen terveellisesti, lopulta tajusin. Muiden silmissä olin anorektikko, itse tiesin syöväni mutta pakkomielteisesti, epäreilusti ja liian hallitusti. Laskin, että pystyin syömään 2600 kaloria päivässä lihomatta, sinänsä paljon, mutta yritin liikkua senkin edestä. Karkkia tai pullaa en sallinut itselleni (nykyisin niitä ei muuten enää teekään mieli, niiistä tulee vain huono olo ja keksin itse omat terveysherkkuni, kuten tumman suklaan, banaanipirtelön tai viikunat cashewpähkinöillä - ja nautin siitä!). Tietenkin liikunnan avulla voi lisätä tarvetta ruokaan

Yhtäkkiä kamera on täynnä ruoka- ja treenikuvia...

 

...keikkakuvien sijaan.

Jossain vaiheessa päiväni kuluivat perinteisten kotiaskareiden ja kädentaitotöiden ohella siivotessa ja juostessa . Olin pitkiä aikoja työttömänä ja masentuneena, mutta helpottaakseni masennusta ja yksinäisyyttäni päätin alkaa kuntoilemaan.

Kuntosalilla ja jumpissa juokseminen on hyödytöntä, jos ei lepää, nuku ja syö tarpeeksi. Olen oppinut nämäkin asiat vain kokemuksella, vaikka toinen puoli päästäni sanookin äly hoi. Muiden kuunteleminen on tärkeää, sen olen oppinut, mutta myös itsenikin.

Pidän aikatauluttamisesta ja suunnittelen treenejä ja ruokia etukäteen. En kuitenkaan halua tästä tulevan enää pakkomiellettä ja hulluutta. Minä voin sanoa joka solustani, että sairain vaihe on elämästäni ohi. Kerran syömishäiriöinen aina syömishäiriöinen? Niin varmaankin. Mutta haluan parantua, selvitä. En aio kuitenkaan lopettaa rankkaakaan liikuntaa, vaikka mikä olisi. Lopetin spinningin, mutta luultavasti palaan siihen joku päivä. Tiedän, kun minä olen valmis. Kevät 2014 on muutenkin muutosten kevät: olen päättänyt alkaa pitämään itsestäni ja kropastani.

Tällä viikolla liikuin paljonkin, maanantaina ja torstaina liikuntaa tuli vain hyötyliikuntana töissä, joskin melko rankkaa sellaista. Tiistaina kokeilin vain puolen tunnin pituista sportfit-jumppa-nimikkeistä tuntia. Kuntolehdissä kohuttu crossfit ja sportfit crosstraining eivät olleetkaan sama asia kuin luulin, mutta ei se mitään, kannatti kokeilla. Kuntokeskuksessamme on mielestäni aika "tavistallaajille" sopivia jumppia, eikä niinkään äärimmäisen kuolettavia ja raskaita. Siis pääpiirteissään. Ja puoli tuntia riitti! Seuraavaksi käymäni jumppa oli pidempi, nimellä "tehomuokkaus". Voisi sanoa ehkä helpoksi mutta tehokkaaksi. Siinä tehdään vuorotellen lihaskuntoliikkeitä ja sykkeenkohotusliikkeitä, esimerkiksi maastavetoja seuraa nopea askellus steppilaudalle tai punnerrusliikettä seuraa burbeehypyt. Tuota rääkkiä on siis melkein tunti tarjolla. Hiki valui jo muutenkin mopatessani lattioita työpaikalla, sitten juoksin metroon ja menin hikoilemaan jumppatunnille lisää.  Hullua, sanoisi ystäväni, minä sanon että ihanaa. Sen jälkeen, ei sen aikana.

Liikunnasta huolimatta ruokavaliokin vaikutttaa. Painoa on tullut turhankin paljon takaisin ja vatsanseutu on karmea. Hieman pömpöttävä vatsa ahdistaa. vaikka ulkopuolisten silmissä olen hyvä. Tiedän, ruoka mietityttää, en välttämättä jumppaa optimaalisesti jne. Syön yli kulutukseni Mitä tapahtuu, kun en enää voi lopettaa ylensyömistä? Eikö lenkki enää kulje, en jaksa nostaa painoja tai kahvakuula ei nouse? Tätä mietin.

Mitä teen jatkossa?

Kävin tänään koululla ja lähdin työharjoittelupaikasta. Aloitin lounaskahvilassa viikko sitten. Luulin, että homma alkaisi rullaamaan paremmin kuin Picnicissä mutta olin taas väärässä. Tuntuu, että valitsen paikan kuin paikan koulun tai työkokeilun harjoittelun aina väärin. Eikö minua ole jo rankaistu ihan tarpeeksi? Stressiä, pelkoa, ahdistusta ja typeriä aloittelijan virheitä. Ala on ihan ok ja koulussa oli tosi jees toisinaan, sain sieltä yhden ystävän, kaikki meni hyvin koulun ajan mutta kurssin loputtua jäljellä on vielä työssäoppiminen, joka yskii heti alkuunsa.

Tässä on MarjutB, joka on aina 25-vuotias ikityötön. Mietin, mitä tekisin kesällä. Kävin testissä koululla, sitten kirjastossa ja lähdin Itikseen. En löytänyt mitä halusin, mutta kaikkea muuta. Tulin kotiin ja en tiennyt yhtään mitä syön, oli vain nälkä. Lopuksi päädyin tekemään jotain hyvää: tofutäytteisen tortillan ja "meksilolaista salaattia" juuressipseillä.

Entinen duunikaveri soitti viikonloppuna ja halusin nähdä tänään, mutta puhelimen akku loppui. Menin Itikseen myös etsimään koulukaveriani.

That's life. Mutta ehkä pärjään. Nukun entistä paremmin yöni.  Kyllä minulla blondattujen hiusten alla on jotain järkeäkin. En ole tyhmä. Vanhat ystävät. Kaipaan heitä. He ovat yhdessä toisinaan, mutta minua ei kukaan osaa kysyä mukaan, koska en ota yhteyttä. En jaksa. En kehtaa.

Viikon musiikit aloittaa Zen Cafe ja parhaat kokoelma Jättiläinen.

Rakkaalleni, sille, jota kaipaan ja haluan: Piha ilman sadettajaa
Aamun aloitus: Aamuisin
Tämä maanantai: Huonot päiväsi
Minä itse: Ihminen