Lohipäivä

Ihmisten näkeminen ei aina luonnistu, koska olen erakoitunut. Viimeisenä yöksi Kannelmäkeen (ex-kotikaupunginosa rules) ja kävi muutenkin muutama kiva sattuma. Luojalle kiitos, että näin kävi.

Piti tanssia Tyttöjen talolla (vuorossa olisi ollut afrotanssia ja rumpuja), mutta päätin, että nyt voisin hengailla kotona. Oikeastaan siivota kotona. Ihan kun en siivoaisi jo muuten koko aan.. Rehkin kyllä aamulla spinningissä, onneksi sentään helpommalla tunnilla kuin keskiviikon aamurääkki. Viisi minuuttia siitä kunnon palauttelua ja venyttelyä. Illemmalla tein työhakemuksia. Ei tuo työ taida ottaa onkeensa. Sitten sain ratkaisevan puhelun kun olin valmistautumassa Tyttöjen talolle. Kannelmäkeä ennen oli vuorossa ilmainen musiikkitapahtuma.

Lounaaksi tein oikein hyvää ruokaa: lohta ja inkiväärisalaattia ja illalla merilevänuudeleita. Suosittelen King Soban merilevätäysyväriisinuudeleita. Parempaa kuin vehnänuudelit! Kaverikseen ruoka sai Pirkan lohipateeta.

Varoitukseni, Finnbody Itiksen spinning vei sydämeni.

 

 

We want more Swedish action

Minusta tuntuu, että olen liian huono pitämään ihmisiin yhteyttä. Se siitä lupauksesta. Feidasin vähän kummallisesti taas, vaikka lupasin lähteä ns. kantsuilemaan (khyllä, vanha kotikaupunginosani on ystävieni paikka). Sitten putoan korkealta ja kovaa, väsyn, ahdistun ja jään yksin perjantai-illaksi tsiigailemaan. Luin Anne Bronten Agnes kotiopettajatar -romaania kamomillakuppi kädessäni. Odotan unentuloa. On vaivalloista. Lopulta saan unen, nukun hyvin ja hartaasti.

Perjantai-iltana en lähtenyt enää baarijatkoille, koska illan päätähtenä oli ruotsalainen Royal Republic. Löysin vanhan merkinnän, jossa olin kyseisen bändin keikalla pienessä klubissa, Dante's Highlightissa. Silloinen hevibaari oli mukiinmenevä ja intiimimesta, k18-keikalla jengi riehui ja bändi tapasi faninsa keikan loputtua. Nyt tilanne oli aivan toinen. Keikka ei ollut Nosturissa loppuunmyytynä, mutta jengiä oli yläparvea myöten täynnä, nuoremmat tietenkin eturivissä. Ja mikä energia!

Encoressa tuli Nirvanaa ja Iron Maidenia sekoituksena, oli ihan jees muta lopulta palattiin omiin biiseihi. Luulin jo keikan päättyvän tähän, mutta ei sentään, biisilistaa olisi voinut jatkaa loputtomiin. Ensimmäisestä bändin coverista yleisö oli enemmän innoissaan, itse taas liputan Iron Maidenille. Onneksi uudet bändit kunnioittavat vanhoja suosikkejaan, koska musiikin täytyy kiertää ajassa.

 Psykedeliaa. Laatu ei huimaa koska en nää millaisia kuvia otan kamerallani. Olin sivussa eturivissä, siinä korokepaikalla, sai mahtavan tuntuman yleisöön ja näki bändinkin.

"Sun pitää alkaa syömään"

Minulla on ongelma syömisen kanssa. Ortoreksia. Ihmiset eivät vain tunnista sitä vaan syyttävät minua anorektikoksi. Kun aloitin laihduttamisen vuosi sitten, aluksi se oli ihan OK remppa minulle. Välillä tein typerästi ja heitin hiilihydraatit pois, mutta otin ne myöhemmin takaisin, koska en jaksanut liikkua tehokkaasti. Samalla muutuin laihduttajasta kuntoilijaksi. Mielestäni on siis hyvä vähän katsoa kuinka syö, jotta palautuu treeneistä, vaikka elimistölle on hyvä herkutella silloin tällöin. Mutta: "proteiinia, hyviä hiilihydraatteja ja kuinka paljon rasvaa..." -kysymys-dilemma vaivaa pääni. Nykyisin ihmiset luulevat, etten syö ollenkaan, koska puhun aina ruuasta, tuosta dilemmasta ja olen hoikka entisen runsasmuotoisen tytön sijaan. Oikeasti popsin ihan koko ajan ruokaa, mutta kun en ole huomannut aina kuluttavani sitä kaikkea. Ruokamäärän laskeminen on stressaavaa, hirveää ja ahdistavaa. Annan asian yleensä mennä, mutta sitten alkaa ahdistus ja mietin, mitä voin syödä ja mitä en.

"No onhan toi aika kevyttä! et kyllä laihduta enää, eihän sulla ole tarpeeksi iso aamiainenkaan!!!!" Hyvä, että huolissaan sentäs ollaan, mutta syön mieluummin kerralla sen verran kuin jaksan.

Aloitan siis. Olen aina ollut halunnut elää terveellisemmin, tietysti välillä siemailin alkoholia ja mussutanut suklaata tai sipsejä. Olen kuitenkin aina ollut valkoista sokeria vastaan, syönyt sokeroimatonta mysliä ja puuroa aamuisin, valinnut täysjyväruisleipää valkoisen leivän sijaan, suosinut "terveellisempiä" liha- ja maitovaihtoehtoja, käyttänyt hyviä öljyjä ja muita rasvanlähteitä, syönyt vain tummaa riisiä, täyttänyt yli puolet lautaseta kasviksilla jne. Olen myös kiinnostunut eläinten oikeuksista, ekokaupoista, superfoodeista (raakasuklaa ja gojimarjat, kaikki uutteet jne) ja luomusta. Homma on kuitenkin mennyt jo liialliseksi tarkkailuksi ja vain siksi, että haluaisin elää terveellisesti.

Nyt lievä yleistys fitness-tyyppejä kohtaan.. Minua ei innosta mussuttaa mautonta tonnikalaa ja raejuustoa treenien jälkeen, rajoittaa hiilihydraatteja muina kuin treeniaikoina ja kieltää itseltäni hedelmä- tai isompi pasta-annos, rajoittaa rasvaa liiaksi, mutta sallia joku kammottava keinomakeutettu heralitku ja vedellä aminohappolisäravinteita. En oikeastaan niitä tarvitsekaan. Ei tietenkään ole hyväksi popsia liikaa hedelmiä, pähkinöitä tai viljatuotteita, mutta meinaan, että tietynlainen pakkotoisto.com-ruokavalio ja jatkuva kaloreiden laskeminen ei ole minun juttuni (tämä sillä, kun olin dieeteillä, joissa pastaa sai syödä vain 40g mutta jotain tonnikala vedessä ja 500g maitorahkaa per päivä oli erittäin hyvä juttu). Ei myöskään se, kun aiemmin yritin ennen liikuntatuntia vetää purkin maitorahkaa, koska sain neuvoja "välipalaksi syö tonnikalaa ja raejuustoa tai maitorahkaa ja marjoja, paljon proteiinia"... huomasin hiipuvani, koska en ollut saanut tarpeeksi hiilihydraatteja, elimistön polttoaineita. Mihin 50-kiloinen tyttö, joka vetää kuluttavaa liikuntaa, tarvitsee niin paljon proteiineja? Tietysti paljon liikkuvat tarvitsevat proteiinia palautuakseen ja elimistön tankkaukseen, mutta kohtuus kaikessa.

Ongelmani on erittäin paha. Rakastan liikuntaa yli kaiken, en haluaisi luopua siitä. Olen treenien avulla pudottanut painoni 70 kilosta vähän yli 50-kiloiseksi, useimpien mielestä liian laihaksi, enkä huomaa sitä itsekään. Rakastan spinningiä, sitä euforista fiilistä, kun olen puristanut about 40-50 min (kyllä, se riittää, ei tarvitse juosta hiki hatussa kahta tuntia tai treenata puntiksella) . Ei sillä, arvostan sekä urheilijoita ja salitreenaajia, minun lajini on vain tuo sykevaihteleva sisäpyöräily. Kaikki eivät arvosta spinningiä tai zumbaa (jota myös harrastan), varsinkin jälkimmäistä monet tuttuni pitävät hytkyttelynä. Kuulemma salitreenaus on jälkirasvanpolttoineen on ainoa oikea tie, tuollainen ei ole urheilua eikä se kuluta yhtä paljon. Minulle kauhisteltiin kerran kun sanoin spinningin jälkeen meneväni kotiin syömään ison pasta-annoksen, koska oikeasti ihan kuuluisi syödä maitorahkaa... niin mikä ero olikaan kunnonkohotusliikunnalla ja salitreenauksella

Spinning eli sisäpyöräily. Spinning ei muuten ole sitten mitään normaali hytkyttely tai rauhallinen maastopyöräily ulkona. Tunteja on tietysti eri tasoisia, mutta olen alkanut ottaa treenit ihan tosissani ja turpiinvedolla. En eläisi ilman Finnbody-kuntokeskuksen jäsenyyttä.

"Sisäpyöräilyyn käytettävä pyörä muistuttaa tavallista kuntopyörää. Pyörässä on ainoastaan yksi pyörä, vauhtipyörä, jonka vastusta muuttamalla saadaan aikaan haluttu polkunopeus ja vastus vauhtipyörän pyörimiseen. Vastusta lisäämällä tai vähentämällä sekä polkimien pyöritysnopeutta vaihtelemalla kontrolloidaan harjoitteen rasittavuutta. 

 Sisäpyöräily on pääsääntöisesti cardioharjoite, joko aerobinen tai anaerobinen tai molempia, riippuen tuntiprofiilista ja tavoitteista. Lihasrasitus kohdistuu hengitys- ja verenkiertoelimien lisäksi pääsääntöisesti alavartalon lihaksiin, mutta varsinkin X-Bike-tunneilla saatetaan tehdä myös ylävartaloon kohdistuvia lihaskuntoliikkeitä"

Päätäni särkee, jos en saa tarpeeksi hiilihydraatteja. Mahaani koskee, jos syön hiilihydraatteja. Yritän ottaa ne kasviksista, mutta niidenkin määrä voi olla vähäinen. Milloin minä selviän syömisongelmasta, pidän lepoa ja opin kontrollit?
.

Lupauksia itselleni

Annan itselleni aikaa. On ollut vaikeaa antaa itselleni aikaa. Olen liian hyperaktiivinen. Koska en ole patistanut itseäni tarpeeksi työnhaussa, olen kuluttanut aikani pyörimällä kirjastossa, kaupungilla tai kuntokeskuksessa. Jalkani vipattavat koko ajan, milloin kaupungilla tai kotona siivoamassa - hetkeäkään en osaa lepää. Ja kun ilta tulee, en saakaan unta, koska en ole levännyt. Tästä oli opetuksena joulukuun paha unettomuusputki ja nyt sitä on taas tulossa.

Käyn vähemmän spinningissä. Rakastan sitä, mutta se tappaa minut jos en lepää ja nuku tarpeeksi. Kolme kertaa viikossa riittää.

Opettelen paremmin rentoutumaan. Voin joogata ja meditoida kotona. Syödä hyvin, retoudun ruuan kanssa ja se ei ole enää pakkomielle. Lopetan hotkimisen seisaaltani. En syö pelkkää salaattia.


Tapaan kavereita. Olen ollut liian eristäytynyt, koska pelkään kavereiden tapaamiset. Tapaan kavereita ikävä kyllä usein vain alkoholin merkeissä, joten ajankohdat osuvat liian myöhäksi. Pelkään yöunien menettämistä. Kutsun siis kaverit kylään, kahville, kaupungille!

Kädentaitoja enemmän. Tästä tulee jotain!

Nyt aloitan oikeasti bloggariksi

Heh heh.

Paljon on tapahtunut siitä, mitä viimeksi päivittelin randomisti syksyllä. Hukkasin kamerani jonnekin, joten en ole saanut kuvia. Vanhoja kuvia sen sijaan löytyy puoliksi hajonneesta kamerastani.

Olen se tyttö, joka tuskaili ulkonäön kanssa, kokeili kaikenlaisia dieettejä, osti keväällä vahigossa Finnbodyn jäsenyyden ja on sillä tiellään. Työtön tyttönen olen edelleenkin, mutta elämäniloni löysin liikunnasta. Salitreeniä tulee enää harvemmin, koska en kokenut maitorahka-tonnikala-bodaus-elämäntyyliäni omaksi, eikä Go Fat Go -ohjelma ollutkaan minua varten. Minä rakastan superfoodeja, hedelmiä (sokeria!!!!!), luomuruokaa ja HIILIHYDRAATTEJAAAAAAAAAAAAAAAA. Jälkimmäinen siksi, että aina saan ohjeita, että vähennä niitä ja ota ne vain liikunnan yhteyteen.

SPINNING ja ZUMBA TONING ovat minun juttuni, mutta liikunta ei ole ongelmani. Olen addiktoitunut niihin, saan virtaa liikunnasta. Minulla on ollut syömishäiriö, josta yritän toipua hitaasti mutta varmasti. Olen hoikka entisen 70-kiloisen sijasta, mutta en tiedä onnellisempi. Ulkonäkööni olen tyytyväinen ja teen sen eteen töitä, mutta saa nähdä miten tämä jatkuu.

Vuonna 2009 asuin Espoossa, biletin satunnaisesti ja join limusiidereitä. Kävin paljon keikoilla. Vuonna 2010 olin sekaisin ja toisella puoliskolla onnellinen. Hengasin eri porukoissa. En saanut rakkaudelle vastakaikua, pidin isoja solukämppäbileitä "Kantsun semispuget". Olin köyhä opiskelija, mutta join ihan sairaasti alkoholia. Vuonna 2011 valmistuin amiksesta työttömäksi, aloin hulluksi taitelijaksi ja kävin joka viikoloppu Bar Bäkkärillä tai jollain keikalla. Vuonna 2012 vähesin alkoholinkäyttöä, kokeilin erilaisia työharjoitteluita, olin sekaisin, löysin uuden elämäntyylin ja kaikkea siltä välistä. C'la vie.

Aloin miettiä mitä tulee vielä tapahtumaan vuonna 2013. Toivottavasti hyvää.

Toivottavasti kädentaito- ja taideblogi Helinän kanssa toteutuu.