Hei. Minäkin olen aina jatkanut ja jatkanut sekä yrittänyt kantaa korteani kekoon tässä valtavassa blogiviidakossa. Aloitin joskus 2006 ensimmäisen blogini, poistin sen, sitten heitin tekstejä muualle ja päivittelin pari kertaa. Unohdin kaiken. Kuviani en jaksa laitella minnekään ja koen oman elämäni tylsäksi ja noloksi, mutta keksin yhtäkkiä, että voinhan silti pitää blogia, nyt pitäisi vain olla katu-uskottava ja jaksaa jatkaa. Lukijoita siis myös.
Haluan tänne:
- hyviä kuvia
- jakaa musaa
- etsiä tyyliä
- ja hyvän ulkoasun! Nyt jengi auttamaan minua
Hei c'mon, 24 vuotta.
Nimeni on Marjut, olen saanut joiltakin myös eriäisiälempinimiä kuten Mara, Marsa, Marski tai Mammutti, mutta pääsääntöisesti tunnistan itseni etunimestäni. Olen syntynyt 20.8.1988 Pohjois-Karjalan Keskussairaalassa Joensuussa. Sieltä lähdin vanhempieni kanssa asumaan pieneen, vaivaiseen kaupungiksi kutsuttuun kuntaan Lieksaan, jossa asuin elämäni ensimmäiset 20 vuotta ja muutaman kuukauden päälle. Välimatkaa nykyiseen paikkakuntaani Helsinkiin on ainakin 530 kilometriä. Lähdin kotoani tammikuussa 2009. Jossain päin maailmaa sijaitsee oma kämppäni, jonka maksamisen ihmiset aina kyseenalaistavat. Kyllä, olen maailman köyhin, aina työtön, vaikka ns. töitä olen tehnytkin, ollut koulussa ja rämpinyt vaikka minkä suon läpi. Paras asia elämässäni on kuitenkin, että teen asioita, joita olen aina halunnut.
Olen liian itsekriittinen ihminen ja haluan jonain päivänä oppia siitä eroon. Tällä kunnioitan myös toisia ihmisiä, jos en enää haukkuisi itseäni. Käytöksen voi korjata onneksi, mutta kaikkea töppäiltyä ei saa takaisin. Tässä ehkä elämälleni suurin ohje.
Rakastan musiikkia, vaatteita ja pöllöjä. Siinä ehkä kolme materiaalista asiaa, mitä rakastan eniten (Liekö sitten pöllöt materiaa, mutta kaikki siihen liittyvä kiinnostaa. Musiikkia ostan ja käyn keikoilla ihan yli varojeni nähden),
Ja tässä minä miltä näytän synttäriaamuna. Maanantaisin minulla ei ole töitä tai muitakaan velvoitteita, siispä let's zumba ja sitten miittailemaan ystävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti