Sunday girl

Olen tosi huono pitämään ihmisiin yhteyttä muulloin kuin perjantai-iltana ja silloinkin monella on mielessä vain iltamenot, niinpä vietän muiden päivien vapaa-aikani yleensä yksin. Arkisin väsyttää usein edes henkisesti, jos ei fyysisesti ja viikonlopun alku sitten yleensä jossain muualla kuin kotona. Sunnuntai on minulle ollut usein shoppailu (lähinnä kirpparit ja alennukset, en tuhlaile kalliiseen!!)- ja hyvinvointipäivä itseni kanssa. Olen oikein sunday girl, vaikkei sunnuntai alkavan maanantain takia olekaan koskaan kuulunut lempiviikonpäiviini. Horoskoopiltani olen leijona ja leijonien päivä on SUNday, auringon päivä. Tänään on tosiaan ollut aurinkoinen päivä!

Heräsin aamulla ja vedin vain pari kuppia mustaa kahvia, en saanut oikein syötyä eilisen iltapalan jälkeen mitään. Halusin nyt lähteä spinningtunnille kuntosalille, vaikka oikeasti olen vesittänyt kaikki liikuntani hukkaan sillä synttäriöverillä. Salitreeniin en pystynyt, mutta spinningistä tuli hyvä olo. Olisi kyllä tosiaan pitänyt syödä ennen sitä, koska sorruin pahaan mättöruokaan kotona. Juopottelusta toipuminen ahdisti sunnattomasti ja huomasin turvonneeni todella paljon, mutten osannut olla kotonakaan. Pelkään lihomista, tiedän tuon illan vaikuttaneen negatiivisesti myös minäkuvaani. Näen itsessäni aina vain, ihraa, ihraa ja ihraa...

Kuntosalilta. Tyyli ennen kaikkea. Punaiset yksityiskohdat ovat rakkauteni.

Aurinkolasit päälle ja menoksi! Vanhat aurinkolasit aikanaan kirpparilta 50 sentillä

Salikengät kävelykengiksi! Valkoiset/kuluneen hopean väriset kengät kirpparilta

Suuntasin salilta extemporena Anttilaan musaosastolle. Huomasin alekorissa julisteita 50 senttiä kappale. Oli suurimmaksi osaksi AC/DC:tä. Ostin yhden AC/DC:n Angus Youngin pärställä ja yhden Red Hot Chili Peppersin.

Kello olikin hirveästi ja ruokailuni olivat menneet päin hanuria parin päivän aikaan, liikaa olin toki syönyt mutten oikeaan aikaan, niinpä oli nälkä. Entisenä vegenä en pidä vieläkään jauhelihasta, mutta tarjousjauhelihasta (siksipäs!) tein pari pihviä. Seuraksi samaan pannuun yksi paistettu muna sekä Lidlin paistettuja pakastevihanneksia ja salaattia. Söin myös kesäkurpitsaa, juustoa ja leikkeleitä pelkästään leivänkorvikkeena, hups... illemmalla sitä jauhelihaa (liikaa samaa ruokaa ja rasvaa) eli mättöä. Ryystin Clippersin piparminttuteetä. Niin ja tietty ei  kermaviilikastike - kermaviiliä ja pinaattia! Pistin vähän suolaa. Olisi pitänyt syödä vähemmän, mutta ruoka oli liian hyvää.

Puoli kuudelta huomasin pullokasan kaapissa, joten päätin viedä ne Prismaan. Lähdin tietenkin taas liian myöhään eli melkein sulkemisaikaan, joten otin vain neljä elintarviketta mukaan. Hinta meni 40 sentillä alle pullorahojen.

Maitoa, raejuustoa, pähkinärusinasekoitus ja oreganoa. Pähkinöitä syön liikaa.

Nyt illaksi päätin, että hengailen kotona ja katselen leffoja. Äiti tulee huomenna illasta, joten täytyy korjata roskat kämpästä!

Music is my boyfriend

Mietin tässä musiikkia ja yhtyeitä, jotka välillä tuntuvat olevan elämäni ainoa suola. Niistä saan voimaa ja iloa. Kirjoitanpa tässä omaksi ilokseni musiikkiasioita, koska blogillani ei ole lukijoita. Tässä lempiyhtyeitäni.

D-A-D
Hard rockia Tanskasta. Näin 2005 jossain musiikkivideo-ohjelmassa yhtyeen Scare Yourself -videon ja mietin, mikäs tämä on. Innostuin paljon, mutta kun näin vasta ensimmäisen kerran 2009 Tavastialla, jonka jälkeen huomasin D-A-D:n nousseen lähes suosikkiyhtyeekseni. En tiedä miksi tämä viehättää, koska ei varmasti ole maailman erikoisin yhtye. Live-energia on pappastatuksesta huolimatta mahtava. Jonain päivänä näen myös enemmän keikkoja, luotan siihen.

D-A-D:n laulaja-kitaristi Jesper Binzer The Circuksessa 13.5.2012

The Hellacopters
Laulaja-kitaristi Nicke Andersson on minulle rockin jumala, olkoonkin vasta pian 40-vuotias eli nuorempaa polvea kuin vaikkapa Led Zeppelin. Muut suosikkini ovat hyvin vanhoja ja poikkeavat suuresti 'Koptereista': tämä bändi on tietty ollut suosittu oman kaahausrockgenrensä ja retroilunsa muotijuttuna, josta monet vanhan koulukunnan rokkarit eivät innostuneet. Yhtyeen fanit ovat myös jokseenkin erilaisia kuin minä, heidän kanssaan ei tule kasarirockista yleensä jauhettua, mutta eipä se mitään, minut voit löytää kaupungilta omana itsenäni kuljettaen suurta Hellacopters-olkalaukkua. Olen katkera, etten nähnyt yhtyettä useita kertoja livenä enkä tavannutkaan henkilökohtaisesti, en tunne ketään heistä tai historiaa suuremmin, mutta minulle tällä on enemmän merkitystä kuin millään muulla. Jokainen sanoitus ja soundi antaa elinvoimaa.

Hanoi Rocks
Nykyisin heittäisin varmaan Michael Monroen yhtyeensä kanssa, mutta kyllä Hanoi Rocks on tähän sanottava vielä ennen sitä. Michaelin keikkoja kiertelen nykyisin satunnaisesti. Muistan, kun näin vuosia sitten, vuodesta ei siis hajuakaan, Andy McCoyn haastattelun ja aluksi naureskelin sille. Aikanaan kuulin Hanoi Rocksin paluusta ja mietin, mikäs tämä Hanoi Rocks on. Sitten Ja ne muistot mitä tähän liittyy... Kuuntelin eräs kesäyö

Guns N' Roses
Aluksi en voinut sietää Gunnareita ollenkaan, lähinnä siksi, että Axl:n ääni ärsytti minua. Olin siinä yläasteen ja lukion vaihteessa, eli oikeastaan aika myöhään löysin yhtyeen, mutta niin paljon, että se löysi tiensä sydämeeni. Muistaakseni ystäväni silloin kuunteli paljon ja hommasin marketin hyllyltä debyytin Appetite for Destructionin. Paljon ovat Gunnarit antaneet ja naurattaneet, sarjakuvamaisen Axl Rosen temppuilu, naurettavat kokoonpanovaihdokset... tätäkö bändiä puolustan? Niin ja alkuperäinen rytmikitaristi Izzy Stradlin!! Minä en ole muusikko, joka ottaa vaikutteita Izzyltä (tai tosiaan ennemmin varsinaiselta staralta ja pääkitaristi Slashilta), mutta tämä tyyppi on ollut minulle myös yksi pieni rockidoli, jonka soololevyt olen kuunnellut tarkasti.

Skid Row
Karkeasti yleistäen olin monen teinitytön tapaan löytänyt rockbändien joukosta pehmorockin suuren staran, Bon Jovin, jota kuuntelin innoissani. Tutustuin tätä kautta myös Skid Row'hun, koska luin Bon Jovin historiasta: kitaristi Dave "Snake" Sabo oli soittanut vähän aikaa Bon Jovissa. No, joka tapauksessa innostuin Skid Row'sta välittömästi ja tulipa entisestä laulajasta Sebastian Bachista suuri päiväunieni kohde, rockjumala. Niin monet illat soitin huoneessani Youth Gone Wildia ja Big Gunsia uhoillessani, vaikka olin teini-ikäisenä oikeasti toivoton nössö. Wasted Timea kuuntelin itku silmässä tosi usein ja sattui olemaan lukioaikana mp3-soittimeni toistolistan ykkösenä. Kaiken huippu oli tietenkin se, että näin myös Sebastian Bachin, ikävä kyllä en Skid Row'n kanssa kuitenkaan, vuosina 2008 ja 2009. Jälkimmäinen keikka Tampereen Pakkahuoneella oli unohtumaton paitsi siksi, että soi Skid Row'n hitit ja hypin parhaiden ystävieni kanssa, vaan siksi, että tapasin heidän kanssaan tyypin ihan oikeasti. Ja loppuilta/yö...

Led Zeppelin
Klassikko, joka ei koskaan kuole. Koska rakastuin ennen vanhempaa ns. classic rockia sukkahousuheviin ja muuhun humppaan, en pitänyt Led Zeppelinistä ja Robert Plantin kiekumisesta. Tyhmä minä, mutta mitä avoiltani voisikaan odottaa... Eikä Pagen kitaransoinnutkaan liikuttaneet, sitä paitsi Stairway to Heaven oli yliarvostettu biisi ja edeleenkin, suosittelen ihmisiä kuuntelemaan muuta. Sitten, eräs päivä, juteltuani tavalliseen tapaan netissä pitkään erään kaverini kassa, koitti valaistumisen hetki. Olin päättänyt lähteä äitiä vastaan keskustaan ja poikkesimme S-Marketissa. Matkan aikana poimin ensimmäisen levyn ihan extempore mukaani. Kuuntelin CD:n ollen selälläni huoneeni lattialla ja kun musiikki soi... se oli uskomatonta!!! Niin ihanaa, mahtavaa. Vaikka maailmassa on varmasti samankaltaisia ja parempia rockyhtyeitä kuin Led Zeppelin, jotka osaavampia ja aliarvostetumpia, minulle riittää, että siitä tuli yksi suosikeistani.


Niin muuten, bändi, joka ei ole listalla, mutta kuuluu vanhoihin suosikkeihini, on Red Hot Chili Peppers. Tästä innostuin joskus ja tutustuin vanhempaan rockiin, vaikka Peppersit olivatkin tekemisissä useamman tyylisuunnan kanssa.

Happy birthday to me!

Hei. Minäkin olen aina jatkanut ja jatkanut sekä yrittänyt kantaa korteani kekoon tässä valtavassa blogiviidakossa. Aloitin joskus 2006 ensimmäisen blogini, poistin sen, sitten heitin tekstejä muualle ja päivittelin pari kertaa. Unohdin kaiken. Kuviani en jaksa laitella minnekään ja koen oman elämäni tylsäksi ja noloksi, mutta keksin yhtäkkiä, että voinhan silti pitää blogia, nyt pitäisi vain olla katu-uskottava ja jaksaa jatkaa. Lukijoita siis myös.

Haluan tänne:
- hyviä kuvia
- jakaa musaa
- etsiä tyyliä
- ja hyvän ulkoasun! Nyt jengi auttamaan minua

Hei c'mon, 24 vuotta.

Nimeni on Marjut, olen saanut joiltakin myös eriäisiälempinimiä kuten Mara, Marsa, Marski tai Mammutti, mutta pääsääntöisesti tunnistan itseni etunimestäni. Olen syntynyt 20.8.1988 Pohjois-Karjalan Keskussairaalassa Joensuussa. Sieltä lähdin vanhempieni kanssa asumaan pieneen, vaivaiseen kaupungiksi kutsuttuun kuntaan Lieksaan, jossa asuin elämäni ensimmäiset 20 vuotta ja muutaman kuukauden päälle. Välimatkaa nykyiseen paikkakuntaani Helsinkiin on ainakin 530 kilometriä. Lähdin kotoani tammikuussa 2009. Jossain päin maailmaa sijaitsee oma kämppäni, jonka maksamisen ihmiset aina kyseenalaistavat. Kyllä, olen maailman köyhin, aina työtön, vaikka ns. töitä olen tehnytkin, ollut koulussa ja rämpinyt vaikka minkä suon läpi. Paras asia elämässäni on kuitenkin, että teen asioita, joita olen aina halunnut.

Olen liian itsekriittinen ihminen ja haluan jonain päivänä oppia siitä eroon. Tällä kunnioitan myös toisia ihmisiä, jos en enää haukkuisi itseäni. Käytöksen voi korjata onneksi, mutta kaikkea töppäiltyä ei saa takaisin. Tässä ehkä elämälleni suurin ohje.

Rakastan musiikkia, vaatteita ja pöllöjä. Siinä ehkä kolme materiaalista asiaa, mitä rakastan eniten (Liekö sitten pöllöt materiaa, mutta kaikki siihen liittyvä kiinnostaa. Musiikkia ostan ja käyn keikoilla ihan yli varojeni nähden),

 

Ja tässä minä miltä näytän synttäriaamuna. Maanantaisin minulla ei ole töitä tai muitakaan velvoitteita, siispä let's zumba ja sitten miittailemaan ystävä.

Almost Birthday Girl & music challenge

Huomenna on syntymäpäivä, maanantai ja vapaata. Ajattelin pistäytyä ehkä shoppailemassa ja näkemässä jotain kavereita, vaikka varsinaiset syntymäpäiväjuhlani ajattelin viettää ulkona perjantaina. Alkoholia en ole juonut kesän aikana kovinkaan, mutta synttäreillä täytyy tietenkin juhlia: syödä ja juoda hyvin.

Maanantaisin minulla ei oikeastaan ole ollenkaan töitä, koska Klubi on kiinni maanantaisin. Työharjoittelua pukkaa tuolla Käpylässä syyskuun loppuun asti ainakin. Nyt olen olen paistellut pullia, askarrellut lasten kanssa ja sen sellaista, ilmoittautunut välissä yhteen työväenopiston improvisaatio/ilmaisutaitokurssillekin välissä. Tuntuu, että nyt on sentäs jotain tekemistä, mutta aina näin ei ole tuntunut tämän 24 ikävuoden aikana. Voi kuinka jännä päivä oli esimerkiksi viime viikolla kun partoimme työkavereiden kanssa Koskelantien ja Mäkelänkadun risteyksessä uusien ekaluokkalaisten takia. Miksen minä voisi olla taas koululainen enkä ikuisella työttömyysturvalla silloin tällöin elelevä mukamastaiteilija?

Jatkan myös laiskasti edennyttä musiikkihaastetta. Vuorossa on:

Day 06: A song that reminds of you of somewhere

Duran Duran - Ordinary World

Came in from a rainy Thursday
On the avenue
Thought I heard you talking softly

I turned on the lights, the TV
And the radio
Still I can't escape the ghost of you

What has happened to it all?
Crazy, some are saying
Where is the life that I recognize?
Gone away

But I won't cry for yesterday
There's an ordinary world
Somehow I have to find
And as I try to make my way
To the ordinary world
I will learn to survive

Passion or coincidence
Once prompted you to say
"Pride will tear us both apart"
Well now pride's gone out the window
Cross the rooftops
Run away
Left me in the vacuum of my heart

What is happening to me?
Crazy, some'd say
Where is my friend when I need you most?
Gone away

But I won't cry for yesterday
There's an ordinary world
Somehow I have to find
And as I try to make my way
To the ordinary world
I will learn to survive

Papers in the roadside
Tell of suffering and greed
Here today, forgot tomorrow
Ooh, here besides the news
Of holy war and holy need
Ours is just a little sorrowed talk

And I don't cry for yesterday
There's an ordinary world
Somehow I have to find
And as I try to make my way
To the ordinary world
I will learn to survive

Every one
Is my world, I will learn to survive
Any one
Is my world, I will learn to survive
Any one
Is my world
Every one
Is my world

Biisi muistuttaa minua Lieksasta ja oikeastaan myös eräistä ihmisistä. Biisin sanoma ei oikeastaan pitäisi muistuttaa paikasta, mutta tästä tulee minulle mieleen kesäyöt ja Lieksa. Muistan kuunnelleeni kesämökin lähellä vanhalla mp3-soittimellani tätä ja Journeyn Separate Ways (World's Apart):ia vuorotellen ja juoksennellen läpi peltoja naapurista mökille. Hauskaa sinänsä. Olin silloin nuori ja naiivi, nyt en ole.