Tänään on vielä pitkä päivä edessä. Uskontoa, historiaa ja muuta kauraa. Ilman musiikkiakin olen selvinnyt, vaikka jonain päivänä asia kuulostaakin siltä, etten kestäisi olla maanpäällä ilman musiikkia.
Black Sabbathin biisissä laulettiin 80-luvulla Heaven and Hellista. Jos olisi olemassa, en tiedä onko niitä olemassa oikeasti, taivas ja helvetti, olen nyt taivaassa. Koin hyvät keikat tänä syksynä, mutta Iron Maiden tulee ensi kesänä taas Suomeen piipahtamaan. Stressasin lipun kanssa aivan mielettömästi, kuten musiikista ja keikoista pitää, mutta olinpaikkani takia en pystynyt murtautumaan ja jonottelemaan Lippupalveluun aamulla. Eräs kaverini kaveri Tampereelta oli sitten hankkinutkin minulle lipun, onnistuihan se helposti, kun noita lippuja on kentälle melko paljon. Helsingin Olympiastadion on nimittäin aika suuri Suomen mittakaavassa. Joka tapauksessa Maiden myi hetkessä tuon stadionin loppuun, olen ihan ylpeä suomalaisista. Mutta mutta, pitääpä odottaa puoli vuotta ja kaksi kuukautta tulevaa keikkaa. Tätä olen odottanut jo kauan, että Maiden kentältä, aikaisemmin en nimittäin ole. Yleensä olen hylännyt katsomoliput muutenkin ja kelpuuttanut vain kentälle, viimeisin keikka Hartwall Areenan yläkatsomossa kypsytti tätä päätöstä. Vaikka sinne edelleenkin mennään kuuntelemaan kuin katsomaan, on paljon kivempaa olla täpinöissä kentällä ja jonottaa hyvistä paikoista.
Hmm, minä menen siis katsomaan suurien massojen ahdistavaa hevibändiä, jonka laulajan Bruce Dicksinonin ääni tulee usean ihmisen mielestä ulos korvista. Ei sillä nyt ole väliä muille tutuilleni kuin minulle, joten Scream for Me, Bruce Dickinson, I love you.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti