Tukholman matka vei paljon rahaa ja en viitsisi satunnaistyötä tekevänä tuhlailla rahojani. Musiikki-, kirja- ja ruoka/viinimessut on silti tullut käytyä usein läpi niinä vuosina kun olen asunut Helsingissä.
Muistan vuosia sitten Musamessujen osastolla menemissyyn olleen Pyhien Teppojen keikka, josta olimme Roosan kanssa ihan innoissaan. Silloin tuhlasin rahaa ihan mielettömästi, ostin vain Viiskulman levykaupan pisteestä c-kasetin, Helloweenin Pink Bubbles Go Apen. Myyjä tosin antoi toisen ilmaiseksi, koska olin ihan säälittävä: "minulla on vain vitonen" (minulla tosiaan oli vain vitonen). Sain sitten messuextraksi toisen kaupan päälle. Silloin valitsin vielä Judas Priestin livekasetin.
Ruokapuolelle jäin vielä vähäksi aikaa kuuntelemaan paasausta kokki Teresa Välimäen ja jonkun tanskalaiskokin paleoruokavaliosta. Myönnän, että olen itse myös kokeilleeni ja yrittäneeni, joten ajattelin "ei vittu taas tuota paskaa". :) Viereiseltä kojulta kun tarttui taas paha asia, maitotuote, luomu-yrttituorejuustoa. Wirniä.
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Tällainenpäivänäintiivistettynä
Kämppiksiä Pohjanmaalta on vähän aikaa kolme: ystäväni ja kaksi koiraa kumpaakin sukupuolta. Naaraspuolinen on melko vauhdikas ja ahne, luonteeltaan ad/hd, jotain samaa kuin minussa. Uros on huomionkipeä ja vikkelä. Ystäväni on ystävä,.. kaiken kokenut ja enemmän. Heidän elämänrytminsä on vähän erilaisempi kuin minun, jos työkuvioita ei lasketa.
Heräsin aina niin aikaisin lauantaiksi, vaikkei olisi kiirettä. Ehkä turhan aikaisin, jos mietin kuinka aikoisin olla illalla ulkona. ULKONA. En ole käynyt siellä aikoihin. Lonkerotuoppia furbyjen kanssa kilistelevä Marjut oli yhtä yleinen näky joskus kuin kuntokeskusten jumpissa pyörinyt Marjut.
Nyt on tullut herättyä siihen nähden, ettei ole aikaisia aamutöitä, aivan liian aikaisin. En osaa vaan nukkua aamuisin kauan, vaikka kuinka saisi. Nukun periaatteessa paljon, joskus 10 tuntia, mutta jokin mättää. Uniongelmat eivät ole pahimmasta päästä, mutta en koe itseäni aina täysin tyytyväiseksi nukuttuani. Etsin aina syyt riittämättömästä levosta ja liikuntakoukusta. Haluan rentoutua ja palautua liikunnasta enkä paahda enää, koska ei kiinnosta, en jaksa ja pyhitän tärkeät lepopäivät. Siksi asahi on mitä mainion aamu- sekä iltaharjoitus. Asahi on vielä parempaa kuin pilates. Joogaa en ole kokenut omaksi jutukseni, vaikka voisikin ottaa joitakin liikkeitä vaikkapa omaan elämääni. Asahissa minulla on vieläkin opeteltavaa: olemaan hidas. Hidastan ja hidastan tahtia.
Keittelin aamupuuron ja blendasin smoothien uudella tehosekoittimellani. Aamiaisen jälkeen suuntasin kuntokeskuksen Ogelin pisteeseen spinningiin ja asahi-terveysliikuntatunnille, jonka jälkeen jäin vielä odottamaani luentoon suoliston hyvinvoinnista. Tässä voisi löytyäkin tietoa siihen, mitä ongelmia kohtaan. Tiedän, että sekopäisyyteni, syömishäiriötausta, AD/HD sekä muistihäiriöt rajoittavat elämääni: juoksin taas liian kiireellä tunnille ja en löytänyt avaimiani lähtiessäni. Onneksi ystäväni oli sitten päivällä vastassa kämpillä. Kun tulin kotiin, huomasin laittaneeni avaimet treenikassin pohjalle. Juuri näin! :) En onneksi rähjännyt tai vauhkonnut, koska olen rauhoittanut ja hidastanut tahtia.
Hyvinvointia, joka lähtee suolistosta!
Tiesin ja kerroin kyllä elämäni ja vatsani ongelmat sekä miten olen täydellinen ongelmapesäke. Vatsani on aina pallona, söin mitä tahansa.

maanantai 6. lokakuuta 2014
Joko olisi aika ostaa se tehosekoitin?
Olen venyttänyt sen ostamista jo kauan, aina olen unohtanut sen tai sitten en jaksa raahata sitä kaupasta, hinta on liian kallis jne. Suruttelen kuitenkin joka aamu tehosekoittimella smoothiet. Hei, laskuihin ja ruokaan, menee rahaa liikaa, joten pärjään pelkällä sauvasekoittimella?
Keitin tänä aamuna kaurapuuron sijaan kvinoapuuroa yli puoli tuntia, nuo kvinoasuurimot osoittautuivat paremmaksi puuroon kuin aterialisäkkeeksi. Sekoitin vielä sauvasekoittimella vadelmia ja chiansiemeniä joukkoon, mutten tietenkään saanut siitä yhtä coolin näköistä kuin ruokablogien tuoreet aamiasreseptien puurot.
Niin ja mitä mokasin? Olin laittanut kaikki miljardit ainekset (lehtikaali, parsakaali, viherjauheet, (proteiini)jogurtti, mantelimaito, raakakaakaojauhe, marjajauhe, inkivääri, lehtiselleri, puolikas greippi) smoothieta varten, sitten koko sisältö ryöpsähti lattialle. Nälkä oli jo kova, mutta tein sinnikkäästi uuden annoksen, mutta heitin greipin pois.. pahanmakuista ällöterveellistä smoothieta tarjolla.
Punavihreää piilomainontaa.
Ei se mitään. Olipahan muuten kivaa tekemistä, vaikka työpäivää ei ollutkaan.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Se tärkein asia: musiikkimakuni
Profiili
Last.fm, joka oli alunperin tosin tarkoitettu audioscrobblaukseen ja ilmaiseen musiikin kuuntelemiseen internetissä. Sitten hommasta tuli maksullinen. Last.fm:n ja audioscrobblaus yhdistyivät, tuli siis profiili.
Minulla oli vuosia iPod, jonka kuuntelut. Nykyajan älypuhelimella kuunteleminen on helppoa, koska kuuntelut saa siirrettyä siten profiiliin. En tosin enää oikein kuuntele puhelimella, koska akku loppuu todella nopeasti ja ikivanha iPod Classicini ei toimi, joten kuunneltua musiikkia näyttää profiilissani olevan hyvin vähän. Kuuntelen ilmaista musiikkia Spotifyn, Groovesharkin ja YouTuben kautta ollessani tietokoneellani, kotonani vieläkin CD-levyjä. Kerään CD-levyjä ja vinyyleitä, joskin budjetin nimissä, joten harvinaisuuksia en omista. Ehkä joskus. Vinyylisoitinta ei edes ole vaan haluaisin vanhempieni vanhan soittimen, saisin sen, mutta sen kuljettaminen on iso möhkäle.
Tässä ei tietenkään ole koko musiikkimakuni, vaikka bändejä tuolla on satoja kuunneltua. Edes top 50 ei tunnu kertovan mitään, koska kuuntelen musiikkia kausittain ja korkealta löytyy bändejä, joita en ole kuunnellut vuosiin.
Kysely top 10 bändit!

Tilaa:
Kommentit (Atom)