day 01 - your favorite song
Aloitan tämän täällä. Koko lista löytyy esim. googlettamalla "30 Day Song Challenge". Olen joskus laittanut muutaman Facebookiin tai LiveJournaliin, mutta aina loppuu inspiraatio kesken. Lisäksi vaitoehdot kappaleisiin muuttuvat koko ajan.
Niin nytkin. On todella vaikea päättää, mikä on lempibiisini. Kuunnelluin biisi minulle on The Doorsin My Wild Love, vaikka yleensä olen pitänyt David Bowien Kooksia hienoimpana biisinä. En silti osaa päättää, onko se kumpikaan näistä. Mietin siis tämän hetkisen fiiliksen mukaan.
Luultavasti Skid Row - Youth Gone Wild
Ja miksi? Biisi, jota olen kuunnellut innoissani jo silloin, kun en päässyt kapinaan vanhempiani vastaan, vaan luin paskaa ja kuuntelin rockia. Voi kuinka nössö olinkaan teini-ikäisenä. Silti, kappale kuvaa minua ja ystäviäni. Tämä on meidän kappale, joka auttaa minua muistamaan siisteimmät ihmiset. Rakkaimmat, jotka ovat toivottavasti ikuisesti sydämessäni. Jos tämä soi jossain, tulee muutaman tytön suusta kyllä niin iso kiljaisu, että taju lähtee.
sunnuntai 14. elokuuta 2011
sunnuntai 7. elokuuta 2011
Jumalan armosta
On vuosi 2011. Loppuvuosi häämöttää. Kesä on loppunut. Alkaa syksy, tuo masentava vuodenaika. Monet taiteelliset ihmiset (jollainen minä olin ennen, wannabe-taiteilen yhä) rakastavat syksyn melankoliaa, sadetta ja värejä. Minä vihaan, vihaan yli kaiken syksyä ja talvea. Kylmää ja masentavaa. Mutta nyt mietin, olisiko uuden alku ja innostus uusista vuodenajoista.
Poikkeuksetta kevät ja kesä 2011 olivat minulle aika kammottavia. Juuri, kun rakastamani vuodenajat olivat meneillään. Kehitin itseni ärsyttävimmistä ja negatiivisimmista puolista huonoja juttuja ja tein tekoja, joita ei voi antaa anteeksi. Nyt kesän kääntyessä syksyyn on uuden aika. Päällepäin se ei ehkä näy, mutta sisälläni kyllä. Ja se tulee kestämään.
Facebookiin kirjoitin näin:
Palailen pian, toivottavasti alan kirjoittelemaan blogiani, kunhan saisin jostain kamerankin käsiini.
Otsikko on Suomennos suosikkiyhtyeeni The Hellacoptersin biisistä By the Grace of God. Armoa maailmalle.
Poikkeuksetta kevät ja kesä 2011 olivat minulle aika kammottavia. Juuri, kun rakastamani vuodenajat olivat meneillään. Kehitin itseni ärsyttävimmistä ja negatiivisimmista puolista huonoja juttuja ja tein tekoja, joita ei voi antaa anteeksi. Nyt kesän kääntyessä syksyyn on uuden aika. Päällepäin se ei ehkä näy, mutta sisälläni kyllä. Ja se tulee kestämään.
Facebookiin kirjoitin näin:
"Mulla meni kesäkuun puolessa välissä todella perseeksi kaikki, mutta onneksi päätin, että pitää tehdä asian suhteen jotain. Tehdä itselleni, muuttaa asiat, oma käyttäytymiseni.
Itkin melkein pari viikkoa joka ilta ja yö, kunnes yhtäkkiä järki sanoi, että nyt pitää tehdä jotain ja palasin takaisin kuvioihin (eli siis asuinpaikkaani Helsinkiin, josta olin poissa). Yhtäkkiä mulle on kahtena päivänä tullut niin paljon positiivista energiaa ja sellaisia fiiliksiä, jotka olen menettänyt vain negaamalla itsestäni. Mulla ei vieläkään ole töitä, elän todella pienellä budjetilla ja ne kaikki rahat menevät kuitenkin johonkin keikkaan jos ei ruokaan, mutta nyt on energiaa etsiäkin vielä jotain, jotain tulee varmasti joskus eteen.
Huvittavinta on, että kun päätin tehdä asioille jotain, on ollut ihan mahtavia viime päivät, vaikka ovatkin sisällöltään aika tylsän oloisia ja normaaleita.
Rivien välistä luettavaa tekstiä, mutta meinaan sitä, että meinaan oppia vielä joskus arvostamaan itseäni ja selvitä siitä, että olen negatiivinen ja vittumainen ihminen, koska itsetuntoni on nollassa. Ikävä asia muutti minut kuitenkin parempaan suuntaan."
Olipahan kesä 2011 siis. Samat kuviot ovat alkaneet ärsyttää välillä, mutta syksyn tullen tuskin enää tulee oltuakaan samassa puistossa juomassa tai käytyä kesän festareilla. Tein kaikkea kivaa nyt. Hyvin erilainen kuitenkin verrattuna vuoteen 2010.Palailen pian, toivottavasti alan kirjoittelemaan blogiani, kunhan saisin jostain kamerankin käsiini.
Otsikko on Suomennos suosikkiyhtyeeni The Hellacoptersin biisistä By the Grace of God. Armoa maailmalle.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
Mama Trash Fest IV, kick off
Tässä paikka, jolle on hyvä kirjoittaa raportti kaikesta, tosin eri asia lukeeko kukaan, koska en ole (vielä) mainostellut kirjoituksia enkä tahdo bloggaajaksi. Koska mulla on kamerankin käyttö katkolla, ei ole tullut blogiakaan pidettyä.
Keskiviikkona alkoi Kick Off Partylla Semifinalissa tällainen tapahtuma:
http://www.mamatrash.com/trashfestiv.htm
En sen koommin ole aikaisempina vuosina käynyt tällä näin sanotulla sisäilmafestarilla, ekana en voinut oikein käydä keikoilla Helsingissä, sitten unohdin, tänä vuonna vain päätin lähteä, vaikkei yksikään suosikkibändini siellä soitanutkaan. Tämä on siis minun mielestäni yleisesti paskoina pidettyihin bändeihin keskittynyt tapahtuma, gootti- ja industrial-puoli ei kiinnosta paljoakaan, mutta glam- ja hard rock hieman enemmän. Kick Off Partyssa soitti kaksi bändiä, joista pidin jo aiemmin, Crystal Rain sekä Night by Night.
Keskiviikkona sain yllättävää sairaslomaa terkkarilta, koska oloni oli ollut ihmeellisen pyörrytävä viime aikoina. Mitään kummallista ei oikeastaan ollut, ei siitä sen enempää, mutta huono idea antaa seuraava päivä vapaaksi. Niinpä let's go to Semifinal. Saavuin yksin, mutta onneksi moni muu kaveri ja tuttu tuli paikalle!
Ensimmäisenä soitti kanadalainen Trash Gallery, josta en tiennyt mitään. Menin lavan eteen tsiigailemaan menoa, hyvältä vaikutti. Bändin tyyppien naamat ja musiikki tosin unohtuivat melkein heti keikan jälkeen, koska en kuunnellut bändiä tapahtuman jälkeen tai jutellut jäsenten kanssa jälkeenpäin. Sellaisia perusrokkareita ne olivat, hieman äijämäisemmällä asenteella kuin monet meikkibändit, joita festareilla näytti sitäkin enemmän olevan.
Toisena oli Crystal Rain, ihan suomalainen, johon bändin soittaessa erään toisen tuntemani bändin kanssa useita yhteiskeikkoja. Jäsenistä muutama on jo etukäteen tuttuja ja keikkoja olen nähnyt, joten sinänsä se ei tarjonnut yllätyksiä. Musiikkia suosittelen kuuntelemaan, jos perusmelankolinen metallirock iskee. Diggailen valtavasti syntikoista ja tummasta tunnelmasta.
Viimeinen oli juuri uuden laulajan, Danielin, hommannut brittibändi Night by Night, josta sain suurimmat kicksit. Näin ne viime vuonna Trash Festissä, jolloin kitaristi Ben lauloi myös, ja pidin, jopa enemmän kuin Private Linesta, jota silloin ajattelin mennä katsomaan. Näiden musiikki on sopivaa rockia, ei liian nynnyä wimppeilyä eikä huutoa tai karjuntaa, vain tykkäysasteelleni sopivaa. Olin vetänyt ystäväni Ingan ja Ninan tietenkin eturiviin katsomaan moisia komistuksia. :D Pointsit vielä Def Leppardin Photograph-coverista, joka pisti meihin vauhtia tanssimaan ja sain riisuttua vähän vaatteitani (en tosin ottanut vaatteita pois) ja kun minulla ja kavereillani oli vähän tissit näkyvissä, se taidettiin huomata lavan toisella puolella. ;) Ostin jälkeenpäin halvalla paidankin, jota vähän muokkalain naisellisempaan muotoon. Sitten mainostan bändiä muillekin. Olen niin rakastunut <3 Thanks to my love NxN!
Festin jälkeen lähdimme vakiobaariimme, rokkimestaan, Bar Bäkkärille, jossa oli arki-illan takia vain alakerta auki. Rokkaavan menon ja riehumisen takia baari olikin lopulta auki neljään eikä kahteen, kuten se yleensä arkena on. Meno yltyi ja meille soitettiin tietenkin kaikki huvittavimmat kasaribiisit Van Halenista Europeen, Nina ja Inga yltyivät kuumaan tanssiin pöydän päällä ja minä riehuin hieman kateellisena ystävieni hauskanpitoon nähden yksin pienen horjuvan pöydän päällä. Bändien tyyppejä näkyi myös paikalla, hävetti aluksi kauheat mölinäni koko Night by Nightin hepuille, mutta myöhemmin sainkin tutustua niihin paremmin, joten asiaa ei haitannut. Hyvä juttu, etten itse juonut paljoakaan alkoholia, vaikka olisin itseltäni niin odottanut.
Pilkun jälkeen tuli kyllä mielenkiintoiset jatkot ties missä, mutta siitä ei sen enempää tässä. Oli helvetin sairasta ja siistiä, heh heh. :) Kaikki Night by Nightista olivat niin ihania tyyppejä, kohteliata ja mukavia, olkoonkin se vain muusikkoegoilua meille, mutta silti olimme ihan myytyjä. Ja se missä nukuimme, oli huvittavaa herätä aamulla ja lähteä ennen puolta päivää meikit levinneinä junalla kotiin... Tuntui, että koko lähijunavaunu tuijotti minua.
Päivällä piti nähdä ensin Mariannea, mutta yllätin itseni nukkumasta ylipitkiä päiväunia, joten nähtiinkin vasta jossain seiskan aikoihin, jolloin kävin myös syömässä ulkona, laiskana kokkina kun en jaksanut väsäillä mitään ihmeellisimpiä safkoja kotikolossani.
Keskiviikkona alkoi Kick Off Partylla Semifinalissa tällainen tapahtuma:
http://www.mamatrash.com/trashfestiv.htm
En sen koommin ole aikaisempina vuosina käynyt tällä näin sanotulla sisäilmafestarilla, ekana en voinut oikein käydä keikoilla Helsingissä, sitten unohdin, tänä vuonna vain päätin lähteä, vaikkei yksikään suosikkibändini siellä soitanutkaan. Tämä on siis minun mielestäni yleisesti paskoina pidettyihin bändeihin keskittynyt tapahtuma, gootti- ja industrial-puoli ei kiinnosta paljoakaan, mutta glam- ja hard rock hieman enemmän. Kick Off Partyssa soitti kaksi bändiä, joista pidin jo aiemmin, Crystal Rain sekä Night by Night.
Keskiviikkona sain yllättävää sairaslomaa terkkarilta, koska oloni oli ollut ihmeellisen pyörrytävä viime aikoina. Mitään kummallista ei oikeastaan ollut, ei siitä sen enempää, mutta huono idea antaa seuraava päivä vapaaksi. Niinpä let's go to Semifinal. Saavuin yksin, mutta onneksi moni muu kaveri ja tuttu tuli paikalle!
Ensimmäisenä soitti kanadalainen Trash Gallery, josta en tiennyt mitään. Menin lavan eteen tsiigailemaan menoa, hyvältä vaikutti. Bändin tyyppien naamat ja musiikki tosin unohtuivat melkein heti keikan jälkeen, koska en kuunnellut bändiä tapahtuman jälkeen tai jutellut jäsenten kanssa jälkeenpäin. Sellaisia perusrokkareita ne olivat, hieman äijämäisemmällä asenteella kuin monet meikkibändit, joita festareilla näytti sitäkin enemmän olevan.
Toisena oli Crystal Rain, ihan suomalainen, johon bändin soittaessa erään toisen tuntemani bändin kanssa useita yhteiskeikkoja. Jäsenistä muutama on jo etukäteen tuttuja ja keikkoja olen nähnyt, joten sinänsä se ei tarjonnut yllätyksiä. Musiikkia suosittelen kuuntelemaan, jos perusmelankolinen metallirock iskee. Diggailen valtavasti syntikoista ja tummasta tunnelmasta.
Viimeinen oli juuri uuden laulajan, Danielin, hommannut brittibändi Night by Night, josta sain suurimmat kicksit. Näin ne viime vuonna Trash Festissä, jolloin kitaristi Ben lauloi myös, ja pidin, jopa enemmän kuin Private Linesta, jota silloin ajattelin mennä katsomaan. Näiden musiikki on sopivaa rockia, ei liian nynnyä wimppeilyä eikä huutoa tai karjuntaa, vain tykkäysasteelleni sopivaa. Olin vetänyt ystäväni Ingan ja Ninan tietenkin eturiviin katsomaan moisia komistuksia. :D Pointsit vielä Def Leppardin Photograph-coverista, joka pisti meihin vauhtia tanssimaan ja sain riisuttua vähän vaatteitani (en tosin ottanut vaatteita pois) ja kun minulla ja kavereillani oli vähän tissit näkyvissä, se taidettiin huomata lavan toisella puolella. ;) Ostin jälkeenpäin halvalla paidankin, jota vähän muokkalain naisellisempaan muotoon. Sitten mainostan bändiä muillekin. Olen niin rakastunut <3 Thanks to my love NxN!
Festin jälkeen lähdimme vakiobaariimme, rokkimestaan, Bar Bäkkärille, jossa oli arki-illan takia vain alakerta auki. Rokkaavan menon ja riehumisen takia baari olikin lopulta auki neljään eikä kahteen, kuten se yleensä arkena on. Meno yltyi ja meille soitettiin tietenkin kaikki huvittavimmat kasaribiisit Van Halenista Europeen, Nina ja Inga yltyivät kuumaan tanssiin pöydän päällä ja minä riehuin hieman kateellisena ystävieni hauskanpitoon nähden yksin pienen horjuvan pöydän päällä. Bändien tyyppejä näkyi myös paikalla, hävetti aluksi kauheat mölinäni koko Night by Nightin hepuille, mutta myöhemmin sainkin tutustua niihin paremmin, joten asiaa ei haitannut. Hyvä juttu, etten itse juonut paljoakaan alkoholia, vaikka olisin itseltäni niin odottanut.
Pilkun jälkeen tuli kyllä mielenkiintoiset jatkot ties missä, mutta siitä ei sen enempää tässä. Oli helvetin sairasta ja siistiä, heh heh. :) Kaikki Night by Nightista olivat niin ihania tyyppejä, kohteliata ja mukavia, olkoonkin se vain muusikkoegoilua meille, mutta silti olimme ihan myytyjä. Ja se missä nukuimme, oli huvittavaa herätä aamulla ja lähteä ennen puolta päivää meikit levinneinä junalla kotiin... Tuntui, että koko lähijunavaunu tuijotti minua.
Päivällä piti nähdä ensin Mariannea, mutta yllätin itseni nukkumasta ylipitkiä päiväunia, joten nähtiinkin vasta jossain seiskan aikoihin, jolloin kävin myös syömässä ulkona, laiskana kokkina kun en jaksanut väsäillä mitään ihmeellisimpiä safkoja kotikolossani.
Tilaa:
Kommentit (Atom)