Kävin haastattelussa lempikahvilassakin Onneksi koulukaveri oli sentäs pienen tauon jälkeen palannut takaisin, tai miten voisi sanoa, ja rohkaisi kysymään paikkaa.
Robert Dahlqvist ei oikeastaan ollut vakuuttava keikkana. Siis kyse ei ollut henkilöstä, keikasta tai edes keikkapaikasta.
Kulttuurimatkailu Espooseen piristi silti. Kävin Espoossa ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen. Kun muutin pois kotoa, jouduin asumaan ensimmäiset kuukaudet Espoon keskuksessa, yhdessä Suomen rumimassa ja kamalimmassa "lähiössä" ja mennessäni lähijunalla oli Leppävaarasta toivoin aina, että olisin asunut siellä. Kävin hyvin usein Sellossa kaupassa.. Oi niitä aikoja. Silloin kävin kotitalouskoulua ja olisin halunnut ravintola-alalle. Ehkä jotain samaa kuten silloin, viisi vuotta sitten.
perjantai 21. maaliskuuta 2014
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Epäsäännöllisesti säännöllistä liikkumista
Pidin itseni vuoksi liikunta- ja ruokapäiväkirjaa, koska olen ollut liiankin. Liikun edelleenkin hurjan paljon, jopa lepopäivinä aherran siivoamaan tai koulupäiväni saattaa sisältää liikkumista paljonkin. Liikunta ei ole minulle kuitenkaan enää pakkomielle, mutta hyvänolontuottaja. Nautin myös pienestä itseni rääkkäämisestä, vaikka kivoja liikuntamuotoja, kuten kävely ja uinti harrastan silloin tällöin. Hyötyliikuntaa on tullut töistä ja kouluäpäivistä. En ole vielä toistaiseksi hullaantunut käymään kuntosalilla viittä kertaa viikossa, joten joku fitness-tyyppi saattaisi naureskella minulle ja mm. ruokavaliolleni. Teen ehkä lihaskunto-osuudet väärin, mutta itse pidän tällä kaavalla. Pidän paljon ryhmäliikunnoista. Zumbaa
Mielestäni on tärkeää, että nauttii. Minulta kysytään tietenkin usein, että treenaan turhaan tai väärin, koska olen ollut hyvinkin laihassa kunnossa, mutten ole halunnut lotkauttaa korvaani niin. Minulle tärkein liikuntaharrastus, spinning jäi viime syksynä. Tuota lajia harrastin aika suuretkin määrät ja laihduttaessani innostuin todenteolla. Nyt rankin rääkki on ollut lähinnä lihaskuntopainotteinen TRX-naruharjoittelu ja kuuluu liikuntaohjelmaani.
Esimerkiksi tällainen viikko:
Maanantai: treenivapaa
Tiistai: Asahi
Keskiviikko: Jalkatreeni ja keppipainotteinen jumppa
Torstai:
Perjantai:
Lauantai: TRX
Sunnuntai: Jalka- ja keskivartalotreeni
Viikko 1:
Maanantai:
Tiistai:
Torstai:
Perjantai:
Lauantai: Uinti
Sunnuntai: Ylävartalo- ja keskivartalotreeni
Viikko 2:
Maanantai: Vapaata
Tiistai: Asahi
Keskiviikko: Circular-kiertoharjoittelu ja ylävartalotreeni
Torstai: Zumba ja kasaridancemix kuntokeskuksen erikoispäivänä!
Perjantai: Vapaa
Lauantai: TRX
Sunnuntai: Uinti
Viime viikko oli muistaakseni:
Maanantai: Vapaa
Tiistai: Asahi
Keskiviikko: Jotain liikuntaa
Torstai: Body
Lauantai: Zumba
Sunnuntai: Ylävartalo- ja keskivartalotreeni
Suunnittelu olisi sinänsä aika hyväksi, koska välillä on ongelmaksi tullut liikuntapäivät putkeen ja lepopäivät samoin eli olisi parempi tehdä vaikka lihaskuntoa joka toinen päivä, lepopäiviä väliin ja siihen liikuntoja mistä tykkään.
Syksyllä kiintein treenipäivä oli kaksi päivää, maanantain "rasvanpolttojumppa" + ylävartalotreeni sekä tiistain asahi. Asahi on mielestäni tärkein, koska se on rauhoittava, palauttava ja hyvänmielen sekä itseni kuuntelemisen tunti. Perinteistä joogaa ja pilatesta, joista asahi on saanut vaikutteita, en ole kokeillut kuin muutaman kerran.
Nyt on vuorossa viikko oikeastaan kaikkea muuta, koska päätin, että lähden perjantaina mahdollisesti ulos. Asahia tulee kyllä ehdottomasti. :)

Tilaa:
Kommentit (Atom)