perjantai 30. elokuuta 2013

Ruuvaa, väännä, säädä, hinkkaa

Nyt ei ole kyse pelkästään Ismo Alangon kappaleesta vaan myös omasta elämästäni. Puoliksi perfektioistinen, moniongelmainen ja ikuinen säätäjä. Selviöksi: hävitän kaiken passista bussikorttiin ainakin hetkeksi, saatan kaivella kassejani keskellä katua useita minuutteja ja levitellä tavarani, hinkata puhdasta tiskiallasta vielä puhtaammaksi viisi minuuttia tai myöhästellä paikasta vaivaisen pienen ongelman takia mukanani. Ärsytän monia ihmisiä, näyn ja kuulun kyllä. Katsokaa vaikka, kun aina viisisataa kassia mukanani. Viime viikolla säätöjeni takia onnistuin pudottamaan kotiavaimeni, tulemaan myöhässä useana päivänä töihin ja .

Minun elämäni ovat musiikki ja satunnnainen (huono) askartelu sekä suttuvihkoihin piirteleminen, mutta ongelmat ja liiallinen liikkuminen sekä pakko-oireinen siivoamisen tarve ovat varjostaneet elämäni. Käytän viimeiset roposeni turhiin asioihin, mutta kukapa ei? Shoppailu on ollut terapiaa, mutta kuinka annan itselleni aikaa piirrellä ja maalata sekä lukea hyviä romaaneja, kuten ennen?

Yhden portfolioni kannet kenties? Tarkoituksenani olisi saada joskus kuvia internetiin ja pahvikansien sisään.

Olen rauhoittunut suunnattomasti, mutta olen vähäunisten öidenkin jälkeen kuin liikaa sumppia juonut ad/hd-katti. Huudan, olen ylienerginen ja yliampuva, vaikka haluaisin olla rauhallinen ja toipua kuluttavasta työstäni ja rankoista liikuntaharrastuksistani. Olen sellainen ollut aina räjähtävä, ylipursuava, näyttävä ja ihan hullu. Monet, jotka eivät tunne minua, säikähtävät ja pelkäävät käytöstäni. En tahallani puhu paljon itsestäni, olen pohjimmiltani epävakaa ja itsevihainen monen muun suomalaisen tapaan, mutta suuni laulaa yleensä sivu suun turhia asioita. Hiljaisuuttakin joudun opettelemaan.

No, ongelmista pääsee pikkuhiljaa eroon ja minullakin on ollut kohtuullisen hyviä päiviä ja viikkoja. Uusixin työ on antanut minulle paljon ja antanut aikaa rauhoittua, keskittyä ja kuunnella itseäni. Tässä vaiheessa haluaisin jo järkevää kokopäiväistä palkkatyötä, mutta aika antaa sen jossain vaiheessa toivottavasti. Pitää kirjoitella ja päivitellä CV:tä, tehdä tuhansia hakemuksia ja oppia olemaan kunnollinen kansalainen.

Persoonaa minulla riittää kuten monella muulla, lahjojakin jonkin verran. Haluan painaa kangasta ja kämppäni siistiksi. Putkiremontti tulee pian, joudun jättämään 50 neliötä ja taidehuoneeni pian, enkä tiedä minne ja miksi aikaa, mutta hyvääkin on tulossa: pääsen vihdoinkin ehkä näyttelemään. Maunulan teatteriryhmään torstaisin Työväenopiston kautta. Saan muutakin ajateltavaa kuin siivoamisen ja ruoanlaiton.

Now playing:
The Flaming Sideburns - Bama Lama Loo

Pian keikkaraporttia eilisestä hienosta illasta!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Furby

Lauantaipäivän Prisman shoppailushokki: FURBY IS ALIVE. Nyt on tullut uusia ja hieman erilaisia furbyja. Kyllä, bongasin leluosastolta juurikin furbyja ja tavarahamstraajana löysin myös pyyhekumi- ja kynäsetin itselleni. Nyt kelpaa piirrellä.

En tiedä milloin aloin kiinnostua toden teolla furbyista, noista ihmeellisistä leluista. Keräilemään aloin furbyja suunnilleen vuonna 2009 kun muutin pois kotoa ja Helsingin kirpputorit pääsivät himohamstraajan käsille. Itä-Suomesta oli vaikea löytää kirpputoreilta furbyja aikaan, jolloin nämä tuntuivat häviävän ja kuolevan, joskin myöhemmin äiti on ostanut minulle kotikylän kierrätyskeskuksesta puhuvia pattereilla toimivia furbyja jopa kaksi kappaletta!

Nyt nämä otukset siis tuntuvat tulleen takaisin uudennäköisinä, ihan kivassa kuosissa! Kerran aiemmin, noin 2005 oli eräs furbyjen ulkoasu, joka minua ei taas miellyttänyt. Pöllömäisyys on onneksi ollut aina esillä, mikä sopii minulle. Joidenkin mielestä furbyt ovat pelottavia pöllöjä, Riiviöt-leffan Gremlinsejä, epämääräisiä olioita tai muita vastaavia muistuttavia lasten painajaisia. Minä kuitenkin pidän niistä ja minulla on ollut kova kiintymyssessio menneinä vuosina.

11-vuotiaana, viidennellä luokalla sain ensimmäisen nykyisi nuhjaantuneen furbyni, Mollon. Olin jo silloin hieman liikaakin yli leikki-iän, en siis pieni leluilla leikkivä lapsi. Olin noin 12-vuotias kun minulla oli ensimmäinen kiintymyssessio furbyihin. Äitini käski, että en samaistuisi noihin.

"Furby on vuonna 1998 myyntiin tullut karvainen lelu/robotti, joka muistuttaa ulkonäöltään hieman pöllöä. Furbylla on isot, lepakkomaiset korvat ja linnun jalat. Minkäänlaisia siipiä tai käsiä Furbylla ei ole.
2005 tuli uudistettuaja ja entistä kehittyneempiä Furbyja, jotka osasivat mm. tunnistaa ääntä.
Furby.comin mukaan uusi Furby-mallisto tulee markkinoille syyskuussa 2012."

lauantai 17. elokuuta 2013

Musiikkia!

Töissä soivat Spotifyn soittolistat ja radio, joista suosittelemme ja epäsuosittelemme toisillemme taustamusiikiksi kaikenlaista musiikkia. Olen ikuisena suunsoittajana aina jakamassa mielipiteitäni ja kertomalla omasta suosikkimusiikkistani. Innostuin esimerkiksi elektronisesta popista, jazzista, goottirockista ja muusta vaihtelevasta kiitos työkavereiden. Mm. Blue Foundation on kiva uusi tuttavuus ainakin joidenkin biisien osalta. Jos joku Spotifyn radio ei soi, minä tuuttaan sieltä kaikkea Franz Ferdinandista Röyksoppin kautta Queens of the Stone Ageen, unohtamatta Long Live Rock 'N' Rollin sääntöjä: 70- ja 80-luvun rockmusiikkia.

Viime aikoina olen pyörittänyt parin viikon takaisen Kuopiorockin takia Helloweenin viimeisintä levyä. Yhtyeen pitkäaikainen laulaja Andi Deris jakaa mielipiteet, mutta minulle hänen aikainen tuotantonsa iskee juurikin rouhean äänen ja hyvin istutetun muun taustamusiikin takia. Uusin levy on kieltämättä hyvin synavoittoinen power metalin henkeen, mikä toimii minulle ainakin ajoittain. Kaksi edellistä levyä eivät kuitenkaan mielestäni ole olleet niin kummoisia ja juhlapainokseksi tehty ns. humppalevy eli vanhojen biisien uudet versiot ovat vähän siinä ja siinä menevätkö vai eivätkö ne. Nyt viimeisin levy Straight Out of Hell on ihan nappiosuma, varsinkin nimibiisit, huvittava Asshole sekä peruskikkelitiluttelu Live Now! iskevät kuin nyrkki silmään.

Helloweenin kitaristit Sascha Gerstner ja Michael Weikath Kuopiorockissa.

Kesän mittaan ennen hulluna keikkahirmuna ei ole tullut ravattua oikeastaan missään, tosiaan ainoastaan Rock the Beachissa, Ilosaarirockissa ja Kuopiorockissa ja klubikeikkana D-A-D Tavastialla. Onneksi elokuun lopussa eli ihan pian soittaa myös yksi hyvä suomalainen yhtye, The Flaming Sideburns eli Fleimarit Tavastialla juhlakeikan. Yhtyehän on ns. tiettyjen piirien musiikkia, koko kansa ei siis tiedä Fleimareita, mutta muusikot ovat hyviä, kokeneita ja ammattimaisia. Livemeininki on maistunut ja olen käynyt katsomassa joitain keikkoja pienemmillä klubeilla ja baarissa, joskin Tavastialla en ikinä. Juhlakeikasta sen verran Eniten innostuin tuosta special guest -listasta, koska mukana pitäisi olla muun muassa Robert "Strings" (tai ruåtsalaisittain Strängen) Dahlqvist, joka on soitellut kitaraa ainakin The Hellacoptersissa. Niin, kyseinen bändihän on minulle se the number one D-A-D:n kanssa. Innolla odotamme rakkaan avecini Roosan kanssa keikkaa!

Fleimarit Semifinalissa joskus vuonna yks ja kaksi. Kuva halusi taas välttämättä olla väärin, vaikka käänninkin sen. :) Eduardo toimii silti miten päin vain.


Spotifyn soittolista, en tiedä linkkien toimivuudesta, niin jotain uusia ja vanhoja suosikkibiisejäni!

Suosikkibiisejäni kesän 2013 aikana ovat olleet mm.
Michael Monroe - Ballad of the Lower East Side
Guns N' Roses - My Michelle
Hanoi Rocks - Highwired
The Black Crowes - Soul Singing
The Black Crowes - Go Faster
D-A-D - We All Fall Down
Queens of the Stone Age - If I Had a Tail
Queens of the Stone Age - Keep Your Eyes Peeled
Helloween - Straight Out of Hell
Helloween - Asshole
D-A-D - Grow or Pay

Nyt on tullut kuunneltua myös Franz Ferdinandia, Manic Street Preachersia ja Melody Clubia paljon, eli ei niin rock'n'roll ja hevituuttausta. Innostuin myös uudelleen Depeche Moden vanhojen setien musiikista. Mitähän mainstreamin ulkopuolista musiikkia keksisin kuunnella?