lauantai 22. joulukuuta 2007

Mistress for Christmas

AC/DC:n The Razors Edgeltä löytyvä kappale "Mistress for Christmas" sopii kuunneltavaksi erityisesti juuri jouluna. Riffirock ja muutenkin erilaiset rockjoululaulut ja omat versiot vanhoista lienevät oiva valinta kyseisestä musiikkityylistä pitäville ainaisten perinteisten joululaulujen sijaan.

Olen kuunnellut viime aikoina Nancy Sinatran ja Lee Hazlewoodin esittämää "Summer Winea" joka on oiva kesäbiisi ja kuulostaa kesähitiltäkin. Tuosta kappaleesta Anna Hanskilla on ihan menevä versio suomenkielisellä nimellä Kotiviini. Monet nuoret taitavat nykyään tuntea taas Ville Valon ja Natalia Avalonin versiosta, joka soi viime kesänä yhdellä jos toisella musiikkikanavalla eräänlaisena kesähittinä. Itse en tuosta versiosta oikein perusta, vaan Nancy & Lee  -albumilta, jossa on muuten näiden kahden esittämiä muitakin helmiä, on paras kuulemani Summer Wine. Tuo kappale on kuitenkin aika outo valinta kuunneltavaksi talvella, mutta sopii nimestään huolimatta kuunneltavaksi milloin vain.

Mistress for Christmas
 
Summer Wine

perjantai 14. joulukuuta 2007

Kliseinen oma laulu

Jos olisin muusikko ja sanoittaja, kirjoittaisin ja säveltäisin luonnollisesti usein biisejä. Hyvien biisien tekeminen vaatii paljon, enkä omasta mielestäni omista sitä taitoa kovinkaan. Olen ajanvieteeksi lukenut erilaisia näin sanottuja lyriikkaoppaita runojen kirjoittamiseen ja laulujen sanoittamiseen. En ole kuitenkaan mikään tietyllä kaavalla kirjoittava ihminen, jos joskus kirjoittelen pöytälaatikkorunojani. En luonnollisesti kirjoita muutenkaan lauluja muille.

Jos minulla olisi suomenkielinen kappale, sen sanat olisivat tällaiset:

Päivät

On päiviä
On päiviä, jolloin kaikki tuntuu menevän hyvin
On toisenlaisia päiviä
On päiviä, jolloin mikään ei mene hyvin

Tiedän päiviä
Tiedän, että nyt on päivä
Kun mikään ei mene hyvin
Voisin antaa ajan valua

Milloin sinäkin olet kokenut,
milloin olet kokenut olevasi hyödyllinen?
Milloin tiedät olevasi hyödyllinen?
Milloin minä tiedän olevani hyödyllinen?

On päiviä, jolloin olisi hyvä vajota maan alle
Koska tänään tuntuu olevan se päivä

lauantai 8. joulukuuta 2007

Renaissance Faire and Mr. Black

Blackmore's Night on vuonna 1997 perustettu brittiläisen kitaristin Ritchie Blackmoren ja yhdysvaltalaisen laulajan Candice Nightin renessanssihenkinen folk (rock) -yhtye, jonka kokoonpanoon kuuluu myös muita muusikkoja. Musiikkia kutsutaan joskus keskiaikaishenkiseksi, vaikka tämä aikakausi onkin luollilisesti erilainen renessanssin kanssa, niin mielikuva musiikista on selkeä. Nimi tulee yksinkertaisesti yhdistämällä bändin jäsenten nimet. Perustamisvuonna ilmestyi myös yhtyeen debyyttialbumi, Shadow of the Moon. Uusin albumikin on tulossa ja albumien myötä myös kiertue, joka on useina kertoina ulottunut myös Suomeen asti.

Bändin musiikki on kaunista, mukaansa tempaavaa ja ajoittain piristävää poikkeusta perinteisen populaarimusiikin kuuntelemiseen, eikä sitä ei pysty laittamaan pelkästään yhteen genreen. Rockvaikutteita on toki mukana, biisien kevyempi tyyli ja rakenteet viittaisivat luonnollisesti hieman popin suuntaan, mutta musiikki on melko kaukana perinteisestä poprockista. Blackmoren soittaessa mm. kitaraa ja mandoliinia löytyy myös erikoisempiakin soittimia sekä taustalaulajia. Candice Night soittaa esimerkiksi eräänlaista tinapilliä ja huilua sekä levyillä että keikoilla. Ritchie Blackmoren ominaisen kitarasoundin tunnistaa hyvin usein, vaikka se olisi peitettykin esimerkiksi keskiaikamaisen hurmoksen taakse.

Yhtyeen kuuntelijoiden jakaantuminen eräänlaisiin ryhmiin on mielenkiintoista. Kuten aina, on poikkeuksia, eli niitä, jotka vain kuuntelevat yhtyettä ja pitävät siitä luokittelematta itseään mihinkään erityiseen ryhmään. Kuuluminen tiettyyn genreen tuo kuitenkin faneja ja kuuntelijoita, jotka löytävät Blackmore's Nightin musiikkin sen fantasiamaailman tai renessanssihenkisyyden takia. Olen huomannut myös monen goottihenkisen ihmisen kuuntelevan tai herkimmät metallistitkin saattavat pitää Blackmore's Nightista. Keikoilla näkee ihmisiä monesta sukupolvesta ja erilaisista tyyleistä, pitkiä hameita ja hiuksia kuitenkin hyvinkin enemmistönä, kun ulkomusiikillisetkin seikat otetaan huomioon. On myös yksi näin sanottu ryhmä, joka on löytänyt yhtyeen Ritchie Blackmoren takia. Jotkut vanhat hard rock -fanit toivovat tälle keskiaikajollotukselle pikaista kuolemaa, jotta Blackmore tekisi paluun Rainbow'n tai Deep Purplen kanssa, eli niiden yhtyeiden, joiden kanssa hän soitti ennen Blackmore's Nightin alkamista. Jotkut vanhat rockfanit ovat kuitenkin löytäneet uudesta yhtyeestä hyvääkin ja keikoilla on mahdollisuus nähdä itse Blackmore kitarassa. Myös vanhoja Rainbow- ja Purple-hittejä löytyy sekä levyiltä että keikoilta Nightin tulkitsemana ja onhan muun muassa myös entinen Rainbow-laulaja Joe Lynn Turnerkin esiintynyt yhtyeen levyllä.

Minä itse pidän enemmän tuosta rockista ja olen vanhojen yhtyeiden kuuntelija, mutta löysin oikeastaan Blackmore's Nightin ennen kuin kuuntelinkaan Deep Purplea. Monena syksyisenä iltana kelttihenkinen irkkumusa ja keskiaikamusiikki tuntuivat toimivan ja eräänä päivänä sitten luin tällaisesta yhtyeestä ja päätin kuunnella.

Kuuntelijoiden jakautuminen näkyy myös keikoilla, joissa yleisö ohjataan suurimmaksi osaksi istumaan, on kahden ensimmäisen rivin paikat varattu. Ainakin Suomessa parhaimman paikan mahdollisuus on myös Deep Purplen fan clubiin eli Perfect Strangers of Finlandiin kuuluvilla henkilöillä, pre salen eli ennen aikaisen lipunmyynnin takia. Keikat eli konsertit ovat taas aikamoinen tapahtuma yhtyeelle. Ne eivät ole perinteisiä rockkeikkoja, joissa jaetaan plektroja yleisöön, turva-aitoja ja rynnimisiä lavalle ei tapahdu ja ne siis pidetään usein istumapaikkaisissa pienemmissä tai suuremmissa saleissa, Suomessa esimerkiksi Kulttuuri- tai Finlandia-talolla. Yleisö pystyy nousemaan seisomaan ja tanssimaan keikan aikana, jos haluaa. Kappaleiden mukana taputtaminen kuuluu asiaan, ei niinkään riehuminen, mutta tällaista käytöstä ei yleisöltä odotetakaan. Live-esitykset ovat yksinkertaisesti sanottuna vahvoja.

Levyjen kansitaide on upeaa, esimerkiksi Ghost of a Rosen kansi näyttää hienolta ja taiteelliselta tuntumatta liian imelältä. Tuo kyseinen levy on muuten ehkäpä suosikkini koko tuotannosta nimikkokappalettaan myöten, vaikka Under a Violet Moon ja erityisesti myös tuonkin levyn yhteislaulumainen nimikkokappale ovat loistavia.

 http://blackmoresnight.com/merch/ghost_of_a_rose_cd.jpg

Discografia, joka löytyy myös mm. Wikipediasta.

Studioalbumit:
Shadow of the Moon (1997)
Under a Violet Moon (1999)
Fires at Midnight (2001)
Ghost of a Rose (2003)
The Village Lanterne (2006)
Winter Carols (2006)
Secret Voyage (2008)

Live-albumit:
Past Times with Good Company (2002)

Kokoelma-albumit:
Beyond the Sunset: The Romantic Collection (2004)

Live-DVD:t:
Castles and Dreams (2005)
Paris Moon

Lähteitä ja tietoa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Blackmore%27s_Night
http://fi.wikipedia.org/wiki/Blackmore's_Night

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

I want a CHRISTMAS FEELING

Ei näitä kyselyitä kukaan jaksa, mutta teenpä silti.

TÄMÄNHETKINEN:

1. Sijainti? - Olohuoneen sohva, jossa olen kannettavani kanssa.
2. Opiskelu/työpaikka? - Lieksan lukio.
3. Vaatetus? - Mustat sukat, vanhat suosikkiliituraitahousuni, Iron Maiden -t-paita, koruina yksi niittiranneke, pari sinistä helmikorua ja sormusta.
4. Olotila? - Väsynyt.
5. Musiikki? - The Who - Christmas
6. Ärsytys? - Ei ole joulufiilistä, huomenna alkaa uusi jakso, olen laiska.
7. Ilon aihe?- Joululoma lähenee.
8. Ihastus? - Ai mihin?
9. Ajatus? - Kävi itsenäisyyspäivä mielessä.
10. Mieliteko? - Haluan lakritsia. Paljon. Varsinkin Pandan.

VIIMEISIN:
1. Humala? - Jaa.
2. Automatka? - Joskus viime viikolla.
3. Kalenterimerkintä? - En merkitse oikein mihinkään.
4. Elokuva? - En muista. En ole erityisen leffaihminen (paitsi kaikki hyvät).
5. Puhelu? - Jollekin.
6. Lääkäri/sairaalakäynti? - Siitä on aikaa, joten en muista.
7. Vaateostos? - Yksi toppi.
8. Matka? - No arvaa.
9. Pettymys? - Etten odota enää joulua.
10. Unohdus? - Ööh.

SEURAAVA/TULEVA:
1. Keikka/konsertti? - Helloween, Gamma Ray ja Axxis Pakkahuoneella.
2. Yöpaikka? - No siis kotona. Jassun luo Tampereelle ehkä.
3. Ostos? - Käyn huomenna kirpparilla, mutta toivottavasti olisi levyjä.
4. Rahanlähde? -Ei aavistustakaan.
5. Tavattu ystävä? - Jag har inte.
6. Soitettu puhelu? - Emt.
7. Teko tämän kyselyn jälkeen? - Menen katsomaan BB-finaalin. ;o
8. Juhlan aihe? - Joulu.
9. Lupaus? - Lupaan lukea kirjoituksiin.


LEMPI:
1. Jogurtti? - Valion vanilja.
2. Tupakkamerkki? - En polta.
3. Piirretty elokuva? - Disneyt, Betty Boopit (onko ne edes leffoja?).
4. Itsetehty ruoka? - Makaronilaatikko.
5. Rakkauslaulu? - Led Zeppelin - Baby I'm Gonna Leave You tai Tangerine.
6. Baari/Ravintola? - Pashaa kaikki.
7. Auto? - 60-luvun Hippiauto.
8. Sunnuntain viettotapa? - Tietokone.
9. Ruokakauppa? - Levykaupat, Anttila.
10. Levyn kansi? - Blackmore's Night - Ghost of a Rose.

EPÄMIELUISIN:
1. Virvoitusjuoma? - Omenalimppari.
2. Asia kotipaikkakunnallasi? - Kaikki.
3. Herätys? - Kaikki ennen kahdeksaa.
4. Suudelma? - ...
5. Karkki? - Limaiset karmeasti eri värejä sisältävät hyytelö ym. karkit.
6. Puoli itsessä? - Laiskuus ja saamattomuus ainakin.
7. Sairastettu tauti? - Oksennustauti.
8. TV-ohjelma? - Jotkut Paris Hiltonin toheloinnit.
9. Alkoholijuoma? - Viski vaatii oikeasti vieläkin totuttelua.
10. Kieli? - Tanska on aika örr.